The Jam
Tässä artikkelissa käsittelemme The Jam-aihetta eri näkökulmista, jotta voimme tarjota laajan ja täydellisen näkemyksen tästä asiasta. Näillä linjoilla tutkimme The Jam:n eri puolia analysoimalla sen vaikutuksia eri alueilla ja tarjoamalla syvällistä pohdintaa sen merkityksestä ja merkityksestä nykyisessä kontekstissa. Tämä artikkeli pyrkii edistämään The Jam:n tuntemusta ja ymmärtämistä kattavalla ja rikastuttavalla tavalla sen alkuperästä sen kehitykseen, sen vaikutuksen kautta yhteiskuntaan ja sen suhteeseen muihin relevantteihin aiheisiin.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| The Jam | |
|---|---|
 The Jam vuonna 1982 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1972–1982 |
| Tyylilaji | punk rock, new wave, mod revival |
| Kotipaikka |
 Woking, Englanti |
| Laulukieli | englanti |
| Entiset jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
The Jam oli brittiläinen uuden aallon punk rock -yhtye, joka perustettiin Wokingissa 1970-luvun puolivälissä. Yhtyeen keulahahmo oli kitaristi-laulaja Paul Weller. Yhtye oli mod revival -tyylilajin johtava edustaja.
Yhtyeen vaiheet
The Jam herätti henkiin 1960-luvun puolivälin brittiläisen modtyylin, joka nousi nyt uudestaan katu-uskottavan nuorisomuodin ilmiöksi punktyylin rinnalle. Myös The Jamin musiikissa oli selviä vaikutteita Small Facesin ja The Whon kaltaisilta modien suosikkiyhtyeiltä. Modien musiikkiin viittasivat myös soul- ja skavaikutteet. Merkittävä The Jamin esikuva oli myös The Kinks, jolta Paul Weller omaksui tavan säveltää brittiläistä arkitodellisuutta kuvaavia lauluja. Voimakkaista 1960-lukuvaikutteistaan huolimatta The Jam kuitenkin edusti myös oman aikakautensa rocktyyliä kovanaamaisen imagonsa sekä vasemmistolaisesti kantaa ottavien, usein synkkien ja väkivaltaisten laulujensa johdosta. Yhtyeen debyyttilevy ilmestyi "punkin kapinavuonna" 1977.
The Jamin levyistä varsinkin All Mod Cons (1978) ja Setting Sons (1979) saavuttivat sekä rockyleisön että arvostelijoiden suosion. Vuonna 1980 ilmestyneellä Sound Affects -levyllä oli mukana selviä dub- ja psykedeliavaikutteita. Yhtyeen suuri hitti "Going Underground" nousi kolmeksi viikoksi Ison-Britannian singlelistan ykkössijalle keväällä 1980. Vuonna 1982 julkaistiin yhtyeen viimeinen studioalbumi The Gift, joka nousi suoraan Britannian albumilistan ykkössijalle. Albumin tunnetuinta antia lienee yhtyeen viimeinen suuri hitti "A Town Called Malice".
Suomessa The Jam esiintyi kerran Turun Ruisrockissa vuonna 1980. Ruisrock 40 vuotta -dokumentin mukaan The Jam halusi olla pääesiintyjä ja kielsi ohjelmaan heidän jälkeensä merkityn Eppu Normaali -yhtyeen esiintymisen. Eppu Normaalia odottanut yleisö raivostui tästä ja seurauksena oli kaikkein pahin suomalaisilla rockfestivaaleilla nähty mellakka.
The Jam lopetti toimintansa yllättäen jo vuonna 1982, eikä comeback-kiertuetta ole nähty. Paul Weller on ollut mukana The Style Council -yhtyeessä ja julkaissut sittemmin tiuhaan tahtiin soololevyjä.
Jäsenet
- Paul Weller - laulu, kitara
- Bruce Foxton - basso
- Rick Buckler - rummut
Diskografia
- In the City (1977, Polydor Records)
- This Is the Modern World (1977, Polydor Records)
- All Mod Cons (1978, Polydor Records)
- Setting Sons (1979, Polydor Records)
- Sound Affects (1980, Polydor Records)
- The Gift (1982, Polydor Records)
Livealbumit
- Dig the New Breed (1982, Polydor Records)
- Live Jam (1993, Polydor Records)
- The Jam at the BBC (2002, Universal Music)
- Fire and Skill – The Jam Live (2015)
- Live at the Music Machine (2016)