Nykymaailmassa Uusromantiikka:stä on tullut tärkeä aihe, joka vaikuttaa jokapäiväisen elämämme eri puoliin. Sen vaikutus näkyy esimerkiksi talouden, politiikan, yhteiskunnan ja kulttuurin aloilla. Uusromantiikka:stä se on synnyttänyt intensiivistä keskustelua, joka pyrkii ymmärtämään perusteellisesti sen vaikutukset ja seuraukset. Kun Uusromantiikka:n merkitys kasvaa jatkuvasti, on erittäin tärkeää analysoida sen eri puolia ja ymmärtää, kuinka ne vaikuttavat todellisuutemme. Tässä artikkelissa tutkimme Uusromantiikka:n eri puolia ja sen vaikutuksia jokapäiväisiin yhteyksiimme.
Uusromantiikan ajaksi kutsutaan 1800-luvun ja 1900-luvun vaihdetta, jolloin taiteessa ja kirjallisuudessa nousivat uudelleen esiin romantiikan aiheet.
Suomessa uusromantiikka ilmeni etenkin kansallisromantiikkana. Venäläistäminen oli tuona aikana ajankohtaista Suomessa, ja se synnytti suomalaisissa tarpeen säilyttää oma kieli ja kulttuuri ja korostaa sitä. Uusromantiikka sai vaikutteita symbolismista, ja suomalaiset kirjailijat ja taiteilijat esittivätkin esimerkiksi venäläistämispolitiikan vastaista kamppailua vertauskuvin.
Suomen kirjallisuudessa uusromantiikka oli naturalismia vastustanut suuntaus (noin 1890–1910), jolla oli yhteyksiä dekadenssiin, nietzscheläisyyteen ja kansallisromanttiseen karelianistiseen kuva- ja säveltaiteeseen. Moniselitteisen ja häilyvän uusromantiikka-käsitteen käyttökelpoisuutta on epäilty, ja sitä on paremman puutteessa pidetty jopa apukäsitteenä. Aikakautta on Suomen kirjallisuudessa kutsuttu myös symbolismin kaudeksi.
Uusromanttisen suuntauksen huomattavimmat edustajat ovat Eino Leino, Larin-Kyösti, Volter Kilpi, L. Onerva, Maila Talvio ja Johannes Linnankoski. Uusromantiikka-termiä on käytetty myös muilla kielialueilla viittaamassa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjallisuuteen.