Valtaistuin
Tässä artikkelissa Valtaistuin:n aihetta käsitellään laajasta ja analyyttisestä näkökulmasta, tavoitteena antaa lukijalle kattava näkemys tästä asiasta. Erilaisia Valtaistuin:een liittyviä lähestymistapoja, teorioita ja tutkimuksia tarkastellaan, jotta siitä saataisiin syvempää ja täydellisempää ymmärrystä. Artikkelin aikana tutkitaan Valtaistuin:n eri puolia ja esitetään perusteltuja argumentteja, jotka laajentavat tietoa tästä aiheesta. Tiukan ja systemaattisen lähestymistavan avulla tavoitteena on tarjota lukijoille yksityiskohtainen ja rikastuttava näkemys Valtaistuin:stä, jonka tarkoituksena on kannustaa pohdiskelemaan ja keskusteluun tästä nykyään niin tärkeästä aiheesta.
Valtaistuin on monarkisissa hallintojärjestelmissä valtion päämiehen virallinen istuin, joka on käytössä yleensä vain virallisten seremonioiden aikana. Muita korkeammalla istuminen on voimakkaan vallankäytön vertauskuva. Valtaistuin esittää kuvaannollisesti hallitsijan valta-asemaa.
Yksi vanhan ajan kuuluisimmista valtaistuimista on niin sanottu Minoksen valtaistuin Kreikan Knossoksessa. Kreikkalaiset omaksuivat 7. vuosisadalta eaa. alkaen itämaisen tavan, että valtaistuin koristeltiin erityisen komeaksi. Antiikin aikana saattoi valtaistuimia olla varattuna myös jumalille, kuten Rooman keisarin valtaistuimen vieressä ollut jumalatar Roman istuin. Istuinten koristeina olivat kruunu ja valtikka. Myöhempien aikojen Euroopan ulkopuolisten maiden tunnettuja valtaistuimia olivat Persian šaahin riikinkukko-valtaistuin ja Länsi-Afrikan Ašantin kultainen valtaistuin.
Valtaistuin kuuluu myös uskonnolliseen kielenkäyttöön. Raamatussa puhutaan sekä Jumalan että Saatanan valtaistuimesta. Valtaistuimelle nousemisella tarkoitetaan usein Jeesuksen toista tulemista. Keskiajalla käsite Salomon valtaistuin alkoi merkitä Maria-symbolia, jossa valtaistuimelle johtavat portaat olivat siihen kuuluvia hyveitä. Nykyinen Pietarin valtaistuin taas on paaviuden vertauskuva.
Lähteet
- ↑ Valtaistuin wiktionary.fi. Viitattu 15.8.2013.
- ↑ a b Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 396–397. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.