Etelänselkälokki-aihe on aihe, joka on viime vuosina herättänyt suurta kiinnostusta ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Etelänselkälokki on ollut syntyessään keskustelun, tutkimuksen ja analyysin kohteena eri aloilla, olipa kyse politiikasta, kulttuurista, tieteestä tai tekniikasta. Etelänselkälokki on onnistunut kiinnittämään asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion ja synnyttänyt monenlaisia mielipiteitä ja kantoja sen merkityksestä, seurauksista ja seurauksista yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Etelänselkälokki:n vaikutusta ja merkitystä eri yhteyksissä ja tunnistamme sen trendit ja mahdolliset tulevaisuuden ennusteet.
Etelänselkälokki | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
Heimo: | Lokit Laridae |
Suku: | Lokit Larus |
Laji: | dominicanus |
Kaksiosainen nimi | |
Larus dominicanus |
|
Alalajit | |
|
|
Katso myös | |
Etelänselkälokki Wikispeciesissä |
Etelänselkälokki (Larus dominicanus) on eteläisellä pallonpuoliskolla elävä selkälokin vastinlaji.
Etelänselkälokki muistuttaa selkälokkia. Se on kuitenkin hieman suurempi, nokka on järeämpi ja koivet ovat vihertävänharmaat (selkälokilla keltaiset). Sen pituus on noin 56 cm, siipien kärkiväli noin 128 cm ja paino noin yksi kilogramma.
Etelänselkälokki elää eteläisen pallonpuoliskon valtamerien rannikoilla ja saarilla sekä Etelä-Amerikassa, Etelä-Afrikassa että Oseaniassa. Alkoi esiintyä Pohjois-Amerikassa myöhäisellä 1980-luvulla. Lajin elinympäristön ala on 1–10 miljoonaa neliökilometriä ja maailman populaation koko on 3,3–3,4 miljoonaa yksilöä.
Valtamerien rannikot ja saaret.
Pesä on painanne maassa ja vuorattu ruohoilla ja höyhenillä. Naaras munii tavallisesti kolme munaa. Molemmat emot ruokkivat poikasia.
Etelänselkälokit ovat kaikkiruokaisia kuten useimmat muutkin lokit.