Ilmatorjuntaohjus

Seuraava artikkeli käsittelee aihetta Ilmatorjuntaohjus, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua nyky-yhteiskunnassa. Alkuperäistään nykypäivään Ilmatorjuntaohjus on ollut perustavanlaatuinen rooli eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Vuosien varrella Ilmatorjuntaohjus on kehittynyt ja saanut erilaisia ​​merkityksiä ja konnotaatioita, mikä on synnyttänyt paljon erilaisia ​​mielipiteitä asiasta. Tässä artikkelissa tarkastellaan erilaisia ​​näkökulmia Ilmatorjuntaohjus:een sekä sen vaikutuksiin jokapäiväiseen elämään ja yhteiskuntaan yleensä.

Patriot-patteri ampuu ohjuksen.

Ilmatorjuntaohjus (engl. anti-air missile tai surface-to-air missile, SAM) on sotilaskäytössä oleva ohjus, joka on tarkoitettu ilmassa liikkuvien kohteiden (lentokoneiden, helikoptereiden, ohjusten) tuhoamiseen ja torjuntaan. Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä koostuu osajärjestelmistä, kuten ohjuslavetti, tutka ja ohjukset.

Ilmatorjuntaohjuksia voidaan laukaista laivoista, lentokoneista, maalla kulkevista ajoneuvoista ja kannettavista olkapäälaukaisimista. Ilmatorjuntaohjuksia voidaan torjua ohjustentorjuntaohjuksilla ja konetykkijärjestelmillä (esimerkiksi Phalanx CIWS) sekä erilaisilla harhamaalijärjestelmillä (esimerkiksi MASS).

Ilmatorjuntaohjuksien nimityksiä

Crotale-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ranskalaisen Tourville fregatin kannella (1999).

Historia

RK 344 eli Kramer X4 -ohjus Deutsches Museumissa.

Ensimmäiset ilmatorjuntaohjukset suunniteltiin ja tehtiin natsi-Saksassa. Historian ensimmäinen ilmatorjuntaohjus oli saksalainen Wasserfall, jota testattiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 1943. Ensimmäinen ilmasta ilmaan laukaistava ohjus (ilmataisteluohjus) oli myös saksalainen, RK344. Toisen maailmansodan jälkeen ilmatorjuntaohjuksia alkoivat valmistaa Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Myöhemmin, 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ilmatorjuntaohjukset alkoivat syrjäyttää ilmatorjuntatykistöä entistä enemmän. Nykyään ilmatorjuntaohjuksia on lähes jokaisen maan puolustusvoimissa.

Ilmatorjuntaohjustyypit

Lähi-ilmatorjuntaohjukset

AIM-9 Sidewinder ohjusmuseossa.

Erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjukset ovat useimmiten olkapäältä laukaistavia noin 1–2 m pitkiä ohjuksia, joiden kantama on useimmiten pystysuunnassa 2–4 km ja vaakasuunnassa 4–6 km. Erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksia ovat muun muassa ranskalainen Matra Mistral, venäläinen 9K38 Igla ja yhdysvaltalainen FIM-92 Stinger.

Lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjukset

Lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjukset ovat lavetilta laukaistavia useimmiten 2–3 m pitkiä ohjuksia. Niiden kantama on usein pystysuunnassa 5–8 km ja vaakasuunnassa 7–12 km. Lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksissa on usein pidempi vaakaulottuvuus kuin pystyulottuvuus. Hyvä esimerkki lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksesta on ranskalainen Crotale.

Keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjukset

Keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjukset ovat lentokoneesta tai lavetilta laukaistavia 2–5 m pitkiä ohjuksia. Niiden kantama on pystysuunnassa 7–15 km ja vaakasuunnassa 10–30 km. Esimerkkejä keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksista on mereltä laukaistava länsieurooppalainen MBDA Aster 15, sekä mereltä että maalta laukaistava Umkhonto ja lentokoneesta laukaistava AIM-9 Sidewinder.

Pitkän kantaman ilmatorjuntaohjukset

Pitkän kantaman ilmatorjuntaohjusten kantama on vaakatasossa vähintään 40 km ja pystysuunnassa 20 km. Lentokoneista laukaistavat ilmasta-ilmaan ohjukset eivät tarvitse suurta pystyulottuvuutta.

Esimerkkejä pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksista ovat yhdysvaltalaiset MIM-104 Patriot, laivaston RIM-66 Standard ja venäläiset S-300 ja S-400 Triumf, laivasta laukaistava länsieurooppalainen MBDA Aster 30 ja ilmasta laukaistavat yhdysvaltalaiset AIM-54 Phoenix-, AIM-7 Sparrow- ja AIM-152 AAAM- ohjukset ja europpalainen MBDA Meteor-ohjus.

Katso myös

Lähteet

Viitteet