Tämän päivän artikkelissa tutkimme Khabur:n kiehtovaa maailmaa ja sen monia puolia ja merkityksiä. Khabur on aihe, joka on kiehtonut ihmiskuntaa ikimuistoisista ajoista lähtien, ja sen piirteet ja piirteet ovat olleet tutkimuksen, keskustelun ja pohdinnan kohteena läpi historian. Tämän artikkelin kautta perehdymme Khabur:lle annettuihin erilaisiin lähestymistapoihin ja näkökulmiin sen vaikutuksista yhteiskuntaan sen merkityksellisyyteen henkilökohtaisella tasolla. Valmistaudu uppoutumaan löytö- ja oppimismatkalle Khabur:stä, aiheesta, joka epäilemättä kutsuu meidät pohtimaan ja kyseenalaistamaan omaa todellisuuttamme.
| Khabur | |
|---|---|
Khabur -joki |
|
| Laskupaikka | Eufrat |
| Maat | |
| Pituus | 320 km km |
Khabur-joki on Eufratin sivuhaara. Se alkaa Kaakkois-Turkissa ja virtaa Syyriaan, jossa se liittyy Eufratiin. Joella on pituutta 320 kilometriä ja sen jokilaakso on Syyriasssa tärkeää viljelyaluetta.
Khabur saa alkunsa Turkin kaakkoisosasta vuorilta lähellä Diyarbakıria. Turkista joki virtaa kaakkoon kohti Hasakan kaupunkia Syyriassa. Hasakassa siihen liittyy sen suurin oma sivujoki Jaghjagh. Hasakasta joki kulkee kohti etelää liittyen Eufratiin Dair al-Zaurin kaupungista alavirtaan. Joen pituus on noin 320 kilometriä.[1]
Khaburjoen laakso on Syyrialle tärkeää viljelyaluetta. Joen varrella kasvatetaan esimerkiksi vehnää, ohraa, puuvillaa, riisiä, seesamia ja kasviksia.[1]
Khabur tunnetaan sumerinkielisistä teksteistä nimellä 200 ja akkadinkielissistä nimellä Khabūr.[1] Stabon ja Prokopios käyttivät nimeä Aborrhas (Α᾿βόῤῥας). Ptolemaios ja Plinius käytävät nimeä Chaboras. Joki on joskus yhdistetty Vanhan testamentin 1. aikakirjan paikannimeen Habor.[2]
Joen laakso on ollut tärkeää viljelyaluetta etenkin Hasakan seudulla nykyisessä Syyriassa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueelle rakennettiin joen vettä hyödyntäviä patoja ja kanavia. Seutu tuli tunnetuksi Syyrian vilja-aittana ja esimerkiksi maan suurimpana vehnänviljelyalueena.[1] 1920-luvulta lähtien joen varteen asettui assyrialaisia pakolaisia Irakista. Heistä monet joutuivat lähtemään Syyrian sisällissodan ja Isis-järjestön nousun myötä 2010-luvulla.[3]