Puoluetuki-maailmassa on ääretön määrä näkökohtia löydettäväksi ja tutkittavaksi. Alkuperäistään sen nykyiseen kehitykseen ja kehitykseen Puoluetuki on ollut eri alojen asiantuntijoiden kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteena. Kautta historian Puoluetuki on jättänyt lähtemättömän jäljen yhteiskuntaan, ja se on vaikuttanut tapaamme elää, ajatella ja suhtautua ympäristöömme. Tässä artikkelissa perehdymme Puoluetuki:n jännittävään maailmaan, tutkimme sen eri puolia ja huomaamme sen merkityksen jokapäiväisessä elämässämme.
Puoluetuki on puolueiden toimintaansa yhteiskunnan varoista saama avustus.
Suomessa puoluetuki on puoluelaissa säädetty avustus, jota jaetaan eduskunnassa edustettuina oleville puolueille niiden kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaisessa suhteessa. Puoluetukea voivat saada myös eduskunnan ulkopuoliset puolueet, joiden kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa on ollut vähintään kaksi prosenttia; niille myönnettävän tuen suuruus vastaa yhtä kolmasosaa yhden edustajanpaikan oikeuttamasta tukisummasta. Puoluetuen myöntää valtioneuvosto ja sen käyttöä valvoo Valtiontalouden tarkastusvirasto. Ennen vuotta 2016 sitä valvoi oikeusministeriö.
Suomen eduskunta hyväksyi puoluetuen 14. joulukuuta 1966 äänin 127–53 ja se otettiin käyttöön vuoden 1967 alusta lukien. Asiaa olivat ajaneet niin sanotut kansanrintamapuolueet eli SDP, Keskustapuolue ja SKDL. Aloitteen puoluetuesta kirjoitti keskustapuolueen eduskuntaryhmän sihteeri Seppo Sarlund. Malli yhteissummaltaan 10 miljoonan markan suuruiselle puoluetuelle saatiin Ruotsista. Vakavarainen sitoutumaton porvarilehdistö jäi puoluetuen ulkopuolelle. Vastustajat arvostelivat puoluetukea voimakkaasti, koska samaan aikaan vähennettiin tai poistettiin kokonaan avustuksia monilta niiden mielestä tärkeiltä ryhmiltä. Myös puolueiden virkakoneistojen vallan pelättiin kasvavan vaarallisesti. Pääministeri Rafael Paasio puolestaan piti valtion rahoitusta puolueille tärkeänä kansanvallan tehokkaan toteutumisen kannalta. Puoluetukea puolustettiin yleisesti myös sillä, että avoin rahoitus karsii pois hämäräperäisen varainhankinnan. Vuosina 2008–2010 puoluetuen määrä oli 36 miljoonaa euroa (varsinainen puoluetuki 18 000 000 euroa ja tiedotustoiminnan ja viestinnän tukeminen eli lehdistötuki 18 000 000 euroa).
Vuonna 1972 tehdyn, Lex Vennamona tunnetun puoluelain täydennyksen mukaan sellaisessa tilanteessa, jossa yli puolet jonkin puolueen vaaleissa valituista kansanedustajista eroaa vaalikauden aikana puolueesta ja perustaa uuden puolueen, siirtyy tälle uudelle puolueelle kansanedustajien määrää vastaava osuus alkuperäisen puolueen puoluetuesta. Lain muuttaminen liittyi Veikko Vennamon johtaman SMP:n hajoamiseen, jota muut puolueet halusivat edistää. Lex Vennamo kumottiin vuonna 2015 hallitukseen nousseiden perussuomalaisten toiveesta. Samalla lakiin tehtiin uusi lisäys, jonka mukaan puoluetukea voitaisiin myöntää myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille.
Perussuomalaiset vaativat pitkään tuntuvia leikkauksia puoluetukeen. Vuoden 2010 lopulla puoluetukea käsiteltäessä kannatustaan lisänneet Perussuomalaiset eivät kuitenkaan vastustaneet esitettyä summaa. Eduskuntaryhmän johdon mukaan suullinen esitys jäi tekemättä, koska esitys oli hukassa A4-paperin kääntöpuolella.
Suomessa maksetaan Luxemburgin jälkeen EU:n toiseksi eniten puoluetukea äänestäjää kohti. Saksalaisen talouslehti Wirtschaftswochen tekemän selvityksen mukaan suomalaispuolueet saivat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on vain 3,73 euroa.
Poliittisia nuorisojärjestöjä tuetaan samasta opetus- ja kulttuuriministeriön jakamasta kokonaissummasta, josta tuetaan myös ei-poliittisia nuorisojärjestöjä.
Kanadassa puoluetuki otettiin käyttöön liberaalien pääministeri Jean Chrétienin aikana. Järjestelmässä puolue saa vuosittain kaksi Kanadan dollaria vuodessa per viimeisissä vaaleissa saamansa ääni. Konservatiivien Stephen Harper ehdotti 2008 ja 2011 puoluetuen lakkauttamissa. Yhtiöiden ja ammattiliittojen lahjoitukset ovat maassa kiellettyjä.