Tämän päivän artikkelissa aiomme tutkia RMS Lusitania:n jännittävää maailmaa. Sen alkuperästä sen nykypäivän merkitykseen perehdymme kaikkiin RMS Lusitania:een liittyviin näkökohtiin. Kautta historian RMS Lusitania:llä on ollut keskeinen rooli yhteiskunnassa, ja se on vaikuttanut eri aloihin, kuten kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan. Tämän artikkelin kautta ymmärrämme RMS Lusitania:n merkityksen ja sen, miten se on kehittynyt ajan myötä. Valmistaudu uppoutumaan kiehtovaan matkaan RMS Lusitania:n läpi!
RMS Lusitania | |
---|---|
RMS Lusitania. |
|
Tyyppi | linjalaiva |
Lippuvaltio | Yhdistynyt kuningaskunta |
Kotipaikka | Liverpool |
Omistaja | Cunard Line |
Rakennustelakka | John Brown and Company, Clydebank |
Rakennusnumero | 367 |
Kölinlasku | 9. kesäkuuta 1904 |
Vesillelasku | 7. kesäkuuta 1906 |
Neitsytmatka | 7. syyskuuta 1907 |
Status | uponnut Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneen U-20:n torpedoimana 7. toukokuuta 1915 |
Tekniset tiedot | |
Kansien määrä | 9 |
Pituus | 239,9 m |
Leveys | 26,5 m |
Korkeus | 50,3 m |
Syväys | 10,2 m |
Uppouma | 44 767 t |
Bruttovetoisuus (GT) | 31 550 |
Koneisto |
25 × Scotch-kattilaa 4 × Parsons-höyryturbiinia |
Koneteho | 57 000 kW |
Nopeus | 46,3 km/h |
Nopeus | 25 kn |
Matkustajia | 2 198 |
Miehistö | 850 |
RMS Lusitania oli brittiläinen matkustajahöyrylaiva, jonka saksalainen sukellusvene U-20 upotti torpedoimalla ensimmäisen maailmansodan aikana 7. toukokuuta 1915 Irlannin edustalla. Alus oli matkalla New Yorkista Liverpooliin.
1900-luvun alussa Cunard Linen alukset olivat tulleet vanhanaikaisiksi. Varustamo oli menettänyt asiakkaita erityisesti saksalaisille varustamoille, kuten Norddeutscher Lloydille (NDL) ja Hamburg-Amerika-Linielle (Hapag). Niiden alukset olivat suurempia, nopeampia ja ylellisempiä kuin Cunard Linen.
Cunard Line tilasi aluksen John Brown and Companyltä Clydebankistä Skotlannista. Aluksen suunnitteli Leonard Peskett. Aluksen köli laskettiin 6. kesäkuuta 1904, ja alus laskettiin vesille 7. kesäkuuta 1906. Aluksen kummina kastettaessa oli lady Mary Inverclyde. Valmistuessaan alus oli maailman suurin valtamerihöyrylaiva. Lusitanialla oli myös sisaralus RMS Mauretania. Alus lähti neitsytmatkalleen 7. syyskuuta 1907.
Alus oli 785 jalkaa (239,27 m) pitkä ja 88 jalkaa (26,82 m) leveä, ja sen bruttopaino oli 33 200 tonnia. Aluksen pääkoneina oli neljä Parsons-höyryturbiinia, jotka pyörittivät neljää pronssipotkuria. Aluksen huippunopeus oli 26,7 solmua (49,5 km/h), normaali matkanopeus 25 solmua (46.3km/h) joten alus oli Titanicia nopeampi. Mastoja oli kaksi ja savupiippuja neljä.
Matkustajapaikkoja laivalla oli seuraavasti:
RMS Lusitania upposi Saksan keisarikunnan laivaston sukellusvene U-20:n laukaistua torpedon laivan kylkeen toukokuussa 1915. Onnettomuudessa kuoli 1 198 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Alus upposi 18 minuutissa, ja vain kuusi pelastusvenettä ehdittiin laskea. Titanicin haaksirikon jälkeen myös Lusitanialle oli lisätty pelastusveneitä. Viimeisellä matkallaan aluksella oli yhteensä 48 pelastusvenettä, joista 26 oli ns. laskosveneitä (kyljet purjekankaisia). Tilaa veneissä oli 2 605 hengelle. Lisäksi pelastusliivejä oli 2 325. Suurin osa pelastuneista oli naisia ja lapsia.
Saksa väitti Lusitanian kuljettavan sotamateriaalia Yhdysvalloista Isoon-Britanniaan ja piti siten aluksen upottamista oikeutettuna. Britannia kiisti sotamateriaalin kuljetuksen. Aluksen upotus käänsi Yhdysvaltain yleisen mielipiteen entistä myönteisemmäksi Britanniaa kohtaan ja oli osaltaan vaikuttamassa maan liittymiseen ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolelle. Yli 90 vuotta uppoamisen jälkeen saksalaisten väitteet saivat tukea, kun sukeltajaryhmä löysi aluksen hylystä noin neljä miljoonaa kiväärinpatruunaa.
Aluksen viimeisellä matkalla päällikkönä oli merikapteeni William Thomas Turner. Tutkinnassa hänestä yritettiin tehdä pääsyyllistä onnettomuuteen. Tutkintaa johtanut lordi Mersey huomasi kuitenkin ristiriitaisuuksia lausunnoissa ja vapautti kapteenin kaikesta vastuusta. Mersey lisäksi kieltäytyi tämän jälkeen kaikista oikeudenjakoon liittyvistä tehtävistä vastalauseenaan tapaukseen liittyville poliittisille juonitteluille.
Lusitanian viimeisen matkan kuuluisimpia matkustajia olivat amerikkalaisen teräspohatan poika Alfred Vanderbilt, newyorkilainen teatterituottaja Charles Frohman, arkkitehti Theodate Pope, suffragetti lady Margaret MacWorth sekä tämän isä suurliikemies David Thomas.
Vuonna 2007 sai ensi-illan brittiläis-saksalainen dokumenttidraamaelokuva Lusitanian uppoaminen (engl. The Sinking of the Lusitania: Terror at Sea).
Viimeinen Lusitanialta elossa selvinneistä, laivan upotessa vain parin kuukauden ikäinen Audrey Lawson-Johnston (s. helmikuussa 1915), kuoli 95 vuoden iässä 11. tammikuuta vuonna 2011.
Koottavien pelastusveneiden vaikea käsiteltävyys, joka tuli nyt hyvin selväksi, lienee ollut eräs merkittävä tekijä sen takana, että niitä ryhdyttiin nopeasti korvaamaan Carley-lautoilla, jotka saatiin laskettua vesille huomattavan paljon yksinkertaisemmin ja joissa ei ollut erityisen hankalia koottavia osia.
Agatha Christien vuonna 1922 ilmestyneessä romaanissa The Secret Adversary (suom. Salainen vastustaja) tapahtumat saavat alkunsa Lusitanian uppoamisesta. Kirjan mukaan laivaan oli osunut kaksi torpedoa ja kello kaksi iltapäivällä pelastustoimet olivat käynnissä. Laivan kerrotaan kallistuneen oikealle.