Tässä artikkelissa käsittelemme Pragmaattinen sanktio (1549)-aihetta laajasta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Tämä aihe on ollut keskustelun ja tutkimuksen kohteena eri alueilla, joten sitä on aiheellista analysoida eri tieteenaloista ja lähestymistavoista. Koko artikkelin aikana tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Pragmaattinen sanktio (1549):een, mukaan lukien sen vaikutus yhteiskuntaan, sen kehitys ajan mittaan ja mahdolliset tulevaisuuden vaikutukset. Lisäksi uppoudumme tämän aiheen ympärillä oleviin erilaisiin mielipiteisiin ja näkemyksiin tavoitteenamme tarjota täydellinen ja tasapainoinen näkemys. Tämän kattavan lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle syvän ja rikastuttavan ymmärryksen Pragmaattinen sanktio (1549):stä, mikä rikastaa tietoa ja pohdintaa tästä aiheesta.
Vuoden 1549 Pragmaattinen sanktio oli keisari Kaarle V:n antama edikti, joka yhdisti nykyisten Alankomaiden, Belgian ja Luxembourgin alueella sijainneet "seitsemäntoista maakuntaa" yhdeksi jakamattomaksi kokonaisuudeksi, säilyttäen provinssien olemassaolevat tavat, lait ja hallitusmuodot.
Edikti oli osa Kaarlen suunnitelmaa luoda keisarikunnan alueista keskitettyjä hallintoalueita. Yksinkertaistamalla maakuntien perimyslakeja ja määräämällä, että ne kaikki periytyisivät yhdelle perilliselle, Kaarle käytännössä yhdisti Alankomaat yhdeksi valtiomuodostelmaksi. Kaarlen luovuttua vallasta 1555 Alankomaat siirtyivät hänen pojalleen Filip II:lle.
Pragmaattisen sanktion on esitetty olleen yksi syy Alankomaiden kapinaan. Se suututti monet paikalliset asukkaat, jotka pitivät maakuntia selvästi erillisinä.
Julistus on kirjoitettu keskiranskaksi. Siinä luetellaan seuraavat alueet, joita kutsutaan yhteisesti nimellä nos Pays de pardeçà ("meidän Maamme täällä"), eli Alankomaat, erotuksena alueista joita kutsutaan nos Pays de par delà, eli "meidän Maistamme toisaalla", millä tarkoitettiin Franche-Comtéa ja Burgundin herttuakuntaa.