Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa Uskovien kaste:n kiehtovaan maailmaan ja löytää kaiken, mitä tällä teemalla on meille tarjota. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Uskovien kaste:n kaikkia näkökohtia sen alkuperästä sen merkitykseen nykypäivänä, kaikissa edistyksissä ja muutoksissa, joita se on kokenut ajan mittaan. Lisäksi tutustumme alan asiantuntijoiden mielipiteisiin ja läheisesti Uskovien kaste eläneiden ihmisten kokemuksiin. Valmistaudu siis uppoutumaan tiedon ja löytöjen matkalle, joka jättää sinulle täydellisen ja rikastuttavan näkemyksen Uskovien kaste:stä.
Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin Kaste. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
Osa artikkelisarjaa |
Protestantismi |
---|
Aiheet |
|
Aiheesta muualla |
Uskovien kaste on toinen kahdesta kristinuskon piirissä esiintyvästä kastekäytännöstä (toinen on lapsikaste). Uskovien kaste perustuu ajatukseen, että kastettavan pitää olla kristitty ennen kuin hänet kastetaan.
Uskovien kaste on ominainen vapaille suunnille. Uskovien kastetta harjoittavat helluntailaisuus, baptistinen kirkko, anabaptistit, herran kansa ja adventtikirkko.
Enimmäinen kirjallinen maininta vauvojen kasteesta on Tertullianukselta 200-luvulla, mutta hän vastusti käytäntöä. Perusteet lapsikasteen vastustamiselle hänellä tosin olivat aivan toiset kuin nykyään yleensä on uskovien kastetta kannattavissa ryhmissä, hän näet kehotti lykkäämään kastetta sellaisten tilanteiden välttämiseksi, joissa kastettu elää pahassa synnissä. Gregorios Nazianzilainen salli vauvan kastamisen hätätilanteessa, mutta neuvoi odottamaan kunnes lapsi voi ymmärtää kristinuskon perusasiat. Kyrillos Jerusalemilainen myöskin kirjoitti, että kasteen saavan kuuluu olla tarpeeksi vanha ymmärtämään, uskomaan ja tottelemaan kristinuskon käskyjä.
Thomas R. Schreinerin mukaan Aristeides epäsuorasti sulkee pois vauvojen kastamisen sanomalla, että kristittyjen lapsista tulee kristittyjä vasta kun he ovat vakuuttuneet uskosta.
Keskiaikaiset valdolaiset eivät kastaneet lapsia, vaan pelkästään uskovaisia upotuskasteella. Pierre Bruysilainen 1100-luvulla väitti, että vaikka kaste on pelastava, sen antaminen vauvoille on turhaa. Hussilaisten joukossa oli uskovien kastetta kannattavia. Petr Chelčický ajatteli, että kasteen antamista on parempi viivyttää, mutta hän ei kuitenkaan harjoittanut uudelleen kastamista. Pierre Kanis taas ajatteli, että kastetta ei voi antaa alle 30-vuotiaille. Pelkästään uskovien, uskonsa tunnustaneiden henkilöiden kastamisen käytäntö koki renessanssin 1900-luvun alussa helluntailiikkeen synnyn vaikutuksesta.