Jouko Launonen

Nykymaailmassa Jouko Launonen:stä on tullut yhä enemmän kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten kiinnostava aihe. Jouko Launonen on kiinnittänyt tutkijoiden, aktivistien, poliitikkojen ja tavallisten kansalaisten huomion yhteiskunnallisista vaikutuksistaan ​​terveyteen ja ympäristöön. Kun jatkamme Jouko Launonen:n eri näkökohtien tutkimista, on erittäin tärkeää ymmärtää sen laajuus ja merkitys päivittäisessä elämässämme. Tässä artikkelissa tarkastelemme lähemmin Jouko Launonen:tä ja sen vaikutusta nykymaailmaamme tarjoamalla arvokasta tietoa ja keskeisiä näkökulmia tästä aiheesta.

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten pikaluistelu
Yleisluistelun MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Oslo 1965 yleisluistelu

Jouko Ilmari Launonen (s. 3. kesäkuuta 1939 Jyväskylän mlk) on suomalainen pikaluistelija.

Launonen voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1963, josta lähtien hän voitti SM-kultaa joka vuonna vuoteen 1968 saakka saavuttaen yhteensä 15 matkavoittoa. Vuoden 1963 EM-kisoissa hän oli yhdestoista ja seuraavan vuoden olympialaisissa Innsbruckissa neljäs 1 500 metrillä. Vuonna 1965 Launonen oli MM-kisoissa johdossa vielä ennen viimeistä lajia, 10 000 metrin luistelua. Siinä hän joutui taipumaan Norjan Per Ivar Moelle ja jäi hopealle. Samana vuonna Launonen valittiin vuoden urheilijaksi.

Vuonna 1967 Launonen oli Inzellissä viimeisen kierroksen alkaessa 1 500 metrin maailmanennätystä kolme sekuntia väliajoissa edellä, mutta hän kaatui viimeisellä kierroksella radalle lentäneeseen roskaan. Uusintayrityksessä hän ei enää jaksanut ME-vauhtia, mutta sivusi Suomen ennätystä ajalla 2.06,3. MM-kisoissa hän oli sinä vuonna seitsemäs. Vuonna 1968 hän osallistui EM-kisoihin, joissa oli kolmastoista, ja olympialaisiin, joissa oli parhaalla matkallaan kahdestoista.

Nykyisin Kajaanissa asuva Launonen tunnetaan aktiivisena puuhamiehenä erilaisiin urheiluun ja kulttuuriin liittyvien asioiden edistäjänä. Hänen sydäntään lähellä ovat olleet muun muassa matkaluistelurata, Kajaanin Planeetta ry:n toimintaan.

Lähteet

  • Kilpakenttien sankarit 2, Tammi 1993, s. 116–117