Männyt

Tässä artikkelissa aiomme tutkia ja analysoida yksityiskohtaisesti Männyt:tä, aihetta, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Sen alkuperästä sen nykypäivän merkitykseen tarkastelemme sen vaikutuksia yhteiskuntaan, sen mahdollisia vaikutuksia maailmanlaajuisesti ja sen ympärillä olevia erilaisia ​​näkökulmia. Männyt on vanginnut asiantuntijoiden, tutkijoiden, ammattilaisten ja myös suuren yleisön huomion ja synnyttänyt monenlaisia ​​mielipiteitä ja näkökulmia. Seuraavilla riveillä tutkimme sen tärkeimpiä näkökohtia, tutkimme sen vaikutusta eri alueilla ja tutkimme sen kehitystä ajan myötä. Liity meihin tälle kiertueelle löytääksesi kaikki mitä sinun tulee tietää Männyt:stä!

Männyt
Metsämänty (Pinus sylvestris)
Metsämänty (Pinus sylvestris)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Havupuut Pinophyta
Lahko: Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Männyt
Pinus
L., 1753
Synonyymit
  • Pinea Wolf, 1776
  • Strobus Opiz, 1854
  • Caryopitys Small, 1903
  • Apinus Neck. ex Rydb., 1905
  • Leucopitys Nieuwl., 1913
  • Ducampo­pinus A. Chev., 1944
Katso myös

  Männyt Wikispeciesissä
  Männyt Commonsissa

Männyt (Pinus) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuusuku. Siihen kuuluu pitkälti yli sata lajia, ja se on siten paitsi heimonsa suurin suku, myös runsaslajisin kaikista havupuiden suvuista. Männyt ovat ainavihantia puita tai pensaita. Niitä kasvaa lähes kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla pohjoiselta napapiiriltä Väli-Amerikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Monet niistä ovat tärkeitä talouspuita.

Nimet

Suvusta käytetty suomenkielinen nimi mänty on alun perin suvun ainoan Suomessa luonnonvaraisena kasvavan edustajan männyn eli metsämännyn (Pinus sylvestris) nimitys. Suomen kielessä on tälle lajille kaksi muutakin vanhaa nimeä, honka ja petäjä.

Suvun tieteellinen nimi Pinus on antiikin roomalaisten männyistä käyttämä latinankielinen nimi.

Kuvaus

Männyt ovat puuvartisia kasveja. Ne ovat yleensä puita, mutta jotkin lajit voivat olla pensasmaisia. Männyt ovat pihkaisia, ja niillä on pihkatiehyitä puussaan, kuoressaan, lehdissään ja usein myös kävyissään. Versot ovat eriytyneet selvästi erillisiin pitkäversoihin eli pitkähaaroihin ja niistä haarautuviin lyhytversoihin eli lyhythaaroihin, joissa on kussakin vain yksi neulaskimppu. Rungon kaarna voi vaihdella ohuesta ja sileästä paksuun ja uurteiseen tai kilpimäisinä levyinä halkeilevaan.

Lyhytversojen lehdet ovat yleensä neulasmaisia ja kasvavat verson kärjessä useimmiten kahden, kolmen tai viiden neulasen kimppuna. Esimerkiksi krempfinmännyllä (Pinus krempfii) kuitenkin lehdet ovat neulasmaisen sijaan litteitä ja suikeita, kun taas bajanmännyllä (Pinus monophylla) ne kasvavat yksittäin. Männyt ovat ainavihantia, ja neulaset pysyvät puussa 2–30 vuotta lajista riippuen. Neulasten varistessa koko kimppu varisee yleensä kokonaisena.

Neulasten lisäksi männyillä on pieniä suomulehtiä, jotka kasvavat pitkäversoissa silmujen, lyhytversojen ja kukintojen tyvellä. Ne ovat kalvomaisia, eikä niissä ole lehtivihreää. Nuorilla männyntaimilla on myös erillisiä sirkkalehtiä ja neulasmaisia lehtiä, jotka kasvavat yksittäin pitkäverson rangan ympärillä. Sirkkalehtien määrä vaihtelee välillä 3–24.

Männyt ovat yksikotisia, ja samaan yksilöön kehittyvät erilliset yksineuvoiset hede- ja emikukinnot. Kukinnot kehittyvät pitkäversoihin niiden ensimmäisenä vuonna. Hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat kierteisesti pitkäverson ympärillä. Hedekukinto koostuu lukuisista yleensä kilpimäisistä hedelehdistä, jotka ovat kierteisesti rangan ympärillä. Emikukinnot eli kävyt kasvavat pienissä ryppäissä tai yksittäin lähellä verson kärkeä. Ne koostuvat rangan ympärillä kierteisesti kasvavista suuremmista pitkänpyöreistä tai vastapuikeista käpysuomuista sekä pienimmistä peitinsuomuista. Peitinsuomut ovat näkyvillä pölytysvaiheessa mutta jäävät käpysuomujen alle piiloon käpyjen kypsyessä. Kävyn ulkopinnan muodostavat käpysuomujen kärkiosat ovat yleensä paksuja, kovia ja kilpimäisiä. Käpysuomun kärjessä tai keskellä on tavallisesti nystymäinen kohouma. Käpy kypsyy toisena tai kolmantena pölytyksen jälkeisenä vuonna. Siemenet ovat paksukuorisia, ja niillä on yksi lenninsiipi, joka tosin on surkastunut joillakin lajeilla.

Monet männyt voivat elää hyvin vanhoiksi. Usean pohjoisamerikkalaisen lajin tiedetään voivan saavuttaa yli tuhannen vuoden iän, ja okakäpymännystä (Pinus longaeva) tunnetaan useita yksilöitä, jotka ovat yli 4 000 vuotta vanhoja. Vanhin tunnettu lajin yksilö oli 5 060, kun sen ikää analysoitiin vuonna 2012.

Levinneisyys

Karibianmänty (Pinus caribaea).

Männyt ovat levittäytyneet suurimpaan osaan pohjoista pallonpuoliskoa kylmän vyöhykkeen reunalta etelään trooppisen vyöhykkeen vuoristoihin. Euraasiassa lajeja tavataan laajalti Euroopasta Espanjasta, Portugalista ja Skotlannista itään Aasiaan Venäjän kaukoitään, Japaniin, Taiwanille, Filippiineille ja Indonesiaan. Eteläisimmät esiintymät ovat Kaakkois-Aasiassa, missä indonesianmänty (Pinus merkusii) esiintyy Sumatralla päiväntasaajan eteläpuolella. Pohjois-Amerikassa mäntyjä esiintyy pohjoisesta Kanadan Yukonista ja Newfoundlandista ja Yhdysvaltain Alaskasta etelään Meksikoon ja Nicaraguaan Väli-Amerikassa sekä Kuubaan ja Hispaniolan saarelle Karibian alueella. Eteläisellä pallonpuoliskolla mäntyjä kasvatetaan monin paikoin talouspuuksi istutusmetsissä.

Elinympäristö ja ekologia

Mätäsvaiheessa oleva pitkäneulasmännyn (Pinus palustris) taimi.

Männyt ovat sopeutuneet monenlaisiin elinympäristöihin, mutta kasvavat yleisimmin kuivilla tai vähäravinteisilla mailla, joilla useimmat muut puut tai pensaat eivät menesty yhtä hyvin. Mäntyjä esiintyy pohjoisen kylmän vyöhykkeen taigalta subtrooppisiin metsiin ja tropiikin vuoristometsiin. Monet mäntylajit kestävät hyvin kuivuutta ja voivat kasvaa hyvinkin kuivissa oloissa. Kosteampien alueiden männyt kasvavat usein vähäravinteisilla mailla, kuten karuilla soilla tai serpentiinialueilla.

Monet männyt ovat sopeutuneet toistuviin metsäpaloihin. Useat lajit tarvitsevat toistuvia paloja säilyttääkseen valtapuulajin asemansa, ja palojen puutteessa korvautuvat toisilla, huonommin paloja sietävillä puilla tai pensailla. Jotkin männyt ovat sopeutuneet kestämään toistuvia pieniä metsäpaloja, kun taas toiset lajit ovat sopeutuneet säännöllisin välein tuhoutumaan voimakkaissa paloissa ja kasvamaan sitten nopeasti takaisin siemenistä tai juurakoista. Joillakin paloihin sopeutuneilla männyillä on erityisenä sopeumana nuoren taimen ensimmäisten vuosien mätäsvaihe. Mätäsvaiheessa nuori mänty kehittää aluksi syvän pääjuuren haarautumatta tai kasvamatta korkeutta käytännössä ollenkaan. Mätäsvaiheen lyhyt, syväjuurinen kasvi selviää todennäköisemmin metsäpalosta kuin korkeampi, kapea nuori puu. Lyhyt, haaraton maanpäällinen varsi on yleensä pitkien neulasten peittämä, ja muistuttaa ruohomätästä. Joillakin lajeilla kävyt ovat serotiinisia, eivätkä niiden käpysuomut aukea käpyjen kypsyttyä, vaan vasta jonkin ulkoisen tekijän avatessa ne. Männyillä serotiiniset kävyt alkavat yleensä avautua metsäpalon kuumentaessa ja kuivattaessa kävyt, jolloin siemenet pääsevät leviämään tulen raivaamalle maalle.

Luokittelu

Männyt luokitellaan kahteen tai kolmeen alasukuun käpyjen, siementen ja neulasten piirteiden mukaan. Vaikutusvaltaisen havupuihin erikoistuneen kasvitieteilijän Aljos Farjonin luokituksessa vuodelta 2010 männyt jakautuvat kahteen alasukuun, Pinus ja Strobus. Toisissa luokituksissa alasuvun Strobus sektio Parrya erotetaan kolmanneksi alasuvukseen nimellä Ducampopinus.

Mäntyjä on perinteisesti lajiteltu kimpuissa kasvavien neulasten lukumäärän perusteella pareittaisneulasisiin mäntyihin, kolmittaisneulasisiin mäntyihin ja viisittäisneulasisiin mäntyihin. Kimpussa olevien neulasten lukumäärä ei kuitenkaan kerro paljoa lajien todellisista sukulaisuussuhteista ja esimerkiksi sekä pareittaisneulasisia että viisittäisneulasisia lajeja on sekä alasuvussa Pinus että alasuvussa Strobus.

Lajit

Mäntyjä tunnetaan pitkälti yli sata lajia, joihin kuuluu noin 110 nykyisin elävää lajia, sekä useita esihistoriallisia lajeja. Lajien tarkka määritys ja siten lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Esimerkiksi siperiansembraa (Pinus sibirica) eräät kasvitieteilijät pitävät sembramännyn (Pinus cembra) alalajina, eivätkä omana lajinaan. Tässä käytetyssä Aljos Farjonin luokittelun mukaisessa määritelmässä mäntyjä on 113 nykyisin elävää lajia, joista neljä on risteymälajeja. Alla olevaan luokitukseen on luetteloitu ne 109 lajia, jotka eivät ole risteymäperäisiä, siten kuin ne on luokiteltu Aljos Farjonin teoksessa A Handbook of the World's Conifers. Risteymälajeja puolestaan ovat Pinus ×densithunbergii, Pinus ×hakkodensis, Pinus ×neilreichiana ja Pinus ×rhaetica.

Alasuku Pinus

Alasuku Strobus

Kehityshistoria

Esihistoriallisen lajin Pinus taedaformis fossiilinen neulaskimppu.

Männyt on yksi vanhimpia yhä elossa olevia havupuusukuja. Sukuun on kuvattu useita esihistoriallisia lajeja fossiilisista jäänteistä, joita tunnetaan jo liitukaudelta alkaen. Vanhin tunnettu mäntylaji on 130 miljoonaa vuotta vanhoista sedimenttikerrostumista löydetty Pinus yorkshirensis.

Käyttö

Mäntytukkeja kuljetusvaunussa.

Männyt ovat hyvin tärkeitä talouspuita. Niitä käytetään laajalti sahateollisuudessa, paperiteollisuudessa, sekä tervan ja tärpätin valmistuksessa erityisesti pohjoisessa Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, missä kasvaa laajoja luonnonvaraisia mäntymetsiä. Alueilla, joilla ei luonnostaan kasva mäntymetsiä, usein kasvatetaan mäntyjä teollisuuskäyttöön. Metsänviljelyssä maailmalla mäntyjen luontaisten esiintymisalueiden ulkopuolella käytetään lähinnä montereynmäntyä (Pinus radiata), kontortamäntyä (Pinus contorta), mustamäntyä (Pinus nigra) ja etelänkeltamäntyä (Pinus elliottii). Mäntyjä käytetään myös yleisesti koristepuina erityisesti lauhkean ja kylmän ilmaston alueilla.

Useiden mäntylajien siemenet ovat syötäviä. Pinjaa (Pinus pinea) kasvatetaan pinjansiementen kaupallista tuotantoa varten. Usean muun lajin siemeniä on perinteisesti kerätty ruoaksi luonnosta.

Mäntyjä on käytetty runsaasti vuosirengasajoituksessa, koska ne ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja koska niiden puuaineksesta valmistetut esineet ja rakennukset ovat yleisiä. Vuosirengasajoituksen tieteen haarana kehitti alun perin tähtitieteilijä Andrew Ellicott Douglass tutkiessaan keltamäntyjen (Pinus ponderosa) vuosirenkaita Arizonassa vuonna 1904.

Lähteet

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 608–784. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)
  • Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 109. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  • Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Pinus Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.10.2015.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Farjon 2010, s. 608
  2. ↑ Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 109. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Earle, Cristopher J.: Pinus The Gymnosperm Database. 13.10.2015. Viitattu 18.10.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b Mitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 88. Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.
  5. ↑ Fu, Liguo; Li, Nan; Elias, Thomas S. ja Mill, Robert R..: Pinus Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 18.10.2015. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Kral, Robert: Pinus Flora of North America North of Mexico. Vol. 2. 1993. Flora of North America Editorial Committee. Viitattu 18.10.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Farjon 2010, s. 695
  8. ↑ Farjon 2010, s. 711
  9. ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L: Suuri Pohjolan kasvio. (suom. Vuokko, S. & Väre, H). Tammi, 2005. ISBN 951-3129-24-1.
  10. ↑ Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  11. ↑ L. Hämet-Ahti, A. Palmén, P. Alanko, P.M.A. Tigerstedt, M. Koistinen: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  12. ↑ Earle, Cristopher J.: Pinus longaeva The Gymnosperm Database. 12.12.2014. Viitattu 18.10.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Koskela, Jarkko: Prosessipohjainen kasvumalli mätäsvaiheen männyntaimille. (Lähde suomenkieliselle termille ”mätäsvaihe” (englanniksi ”grass stage”).) Metsätieteen aikakauskirja, 2000, nro 1, s. 74–75. Metsäntutkimuslaitos. Lehti Metlan sivuilla. (pdf). Viitattu 18.10.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ a b Farjon 2010, s. 609
  15. ↑ Earle, Cristopher J.: Pinus cembra The Gymnosperm Database. 28.11.2012. Viitattu 18.10.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Taksonitunnisteet
Enciclo
Wikious
Sapientia
Scientia
Boobota
Anandapedia
Sagapedia
Wikithot