Tässä artikkelissa tutkimme Ohje:Arabian kielen transkribointi:n kiehtovaa maailmaa ja kaikkea, mitä tällä aiheella/henkilöllä/päivämäärällä on meille tarjottavanaan. Analysoimme perusteellisesti Ohje:Arabian kielen transkribointi:n jokaisen puolen sen vaikutuksesta yhteiskuntaan sen merkitykseen nykyisessä tilanteessa, jotta voimme tarjota lukijalle täydellisen ja rikastuttavan näkemyksen. Tietojen, analyysien ja asiantuntijalausuntojen avulla otamme uuden askeleen kohti tämän aiheen/henkilön/päivämäärän ymmärtämistä ja kutsumme meitä pohtimaan sen merkitystä ja vaikutuksia elämäämme. Valmistaudu uppoutumaan Ohje:Arabian kielen transkribointi:n jännittävään universumiin!
Tämä sivu tai sivun osa on ehdotus käytännöksi, ohjeeksi tai muuksi toimintamalliksi. Ehdotus on vasta kehitteillä tai keskustelun aiheena, eikä siitä ole vielä päästy yhteisymmärrykseen. Sivulle osoittavista viittauksista ja linkeistä tulisi olla nähtävissä, ettei kyseessä ole käytäntö. |
Arabian kielelle ei ole nykyään olemassa mitään yhtä, yleisesti tunnustettua transkribointikäytäntöä sen paremmin akateemisessa maailmassa kuin lehdistössäkään. Tämä aiheuttaa tarpeetonta ja vaikeasti hallittavaa kirjavuutta etenkin arabiaa taitamattomille. Suomenkielisessä Wikipediassa on päädytty ottamaan käyttöön järjestelmä, joka perustuu suomalaiseen SFS 5755 -standardiin. Osa alla esitetyistä ohjeista on suoraan standardista, osa taas Wikipedian käyttöä varten luotuja täydennyksiä.
Tämän tyyliohjeen mukaan transkriboidaan kaikki arabiankieliset ilmaukset ja arabimaista tulevat henkilönnimet sekä arabimaiden paikannimet, mikäli kaikki seuraavista ehdoista täyttyvät:
Viimeisen kriteerin mukaan ainakin seuraavat tapaukset lasketaan sovinnaisnimiksi eikä niitä ole syytä muuttaa:
Tyyliohje ei koske Saharan eteläpuolisen Afrikan nimiä (mukaan lukien mm. Somalia) eikä iranilais-, turkkilais- tai indoarjalaiskieliä, vaikka kaikkia näitä onkin kirjoitettu tai kirjoitetaan edelleen arabialaisella aakkostolla ja useat alueen henkilönnimet ovat arabiankielistä perua. Vaikka siis arabimaista kotoisin olevat محمد:it transkriboidaan pääsääntöisesti muotoon Muhammad, samalla tavalla nimensä kirjoittava azeri voidaan perustellusti merkitä muotoon Məhəmməd ja hänen persiankielinen kaimansa muotoon Mohammad.
Käytetyn transkription voi varmuudella sanoa olevan tässä tyyliohjeessa esitetyn vastainen, mikäli jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
Lisäksi transkriptio on todennäköisesti väärin, mikäli jokin seuraavista ehdoista täyttyy. Näihin löytyy myös poikkeuksia:
Transkriptiovirheitä sen sijaan eivät välttämättä ole seuraavat:
SFS 5755 -standardi määrittelee arabialle kaksi eri transkriptiotapaa käyttöyhteyden mukaan. Tieteellistä transkriptiota käytetään pääsääntöisesti akateemisissa julkaisuissa sekä muissa niihin rinnastettavissa lähteissä. Tieteellisen transkription ominaispiirteisiin kuuluvat erilaiset tarkkeet kuten pisteet ja viivat konsonantti- ja vokaalimerkkien päällä ja alla. Wikipediassa tätä tapaa on syytä käyttää tekstin sisällä kokonaisten fraasien, laulun sanojen tms. esittämiseen sekä muutenkin silloin kun käsitellään nimen tai muun ilmaisun tarkkaa lausumista.
Artikkelien otsikoissa ja käsiteltäessä erisnimeä tai ilmaisua juoksevassa tekstissä on syytä käyttää standardin määrittelemää yleiskielistä transkriptiotapaa, josta puuttuvat suomen kielelle vieraat lisämerkit. Tällä tavalla esimerkiksi artikkeli Ali ibn Abi Talibista voisi alkaa näin:
Alla on taulukko konsonanttimerkeistä, joiden esittämisessä on usein vaihtelua, sekä niiden suositelluista transkriptiotavoista. Muiden kirjainten merkitsemisessä ei pitäisi olla epäselvyyttä (esim. ب transkriboidaan b:nä, ت t:nä jne.). Arabian kieltä taitamattoman ei ole syytä ryhtyä transkriboimaan kieltä laisinkaan, sillä kirjoitusasusta eivät yleensä selviä esimerkiksi lyhyet vokaalit eivätkä konsonantin kahdennukset laisinkaan.
merkki | yleiskielinen | tieteellinen |
---|---|---|
ث | th | th |
ج | j | j |
ح | h | ḥ |
خ | kh | kh |
ذ | dh | dh |
س | s | s |
ش | š | š |
ص | s | ṣ |
ض | d | ḍ |
ط | t | ṭ |
ظ | z | ẓ |
ع | ’ | ‘ |
غ | gh | gh |
ق | q | q |
ك | k | k |
ي | y | y |
ء | ’ | ’ |
Suomen j:nä lausuttua ي-kirjainta siis merkitään y:llä, kun taas dž:nä tai ž:nä lausuttua ج-kirjainta merkitään j:llä. Suomen kielelle täysin vieraita spirantteja ث خ ذ غ merkitään kirjain+h-yhdistelmillä th kh dh gh. Suhu-s:ää kuvaavaa ش-kirjainta merkitään kuitenkin š:llä eikä sh:lla. Yleiskielisessä transkriptiossa emfaattisia äänteitä (الحروق المفخمة) ei erotella vastaavista ei-emfaattisista äänteistä (الحروف المرققة) kuten ei myöskään ع-äännettä ء-äänteestä. Jälkimmäinen transkriboidaan aina puolilainausmerkillä (yläpilkulla eli heittomerkillä), vaikka siihen liittyisi jokin kantajakonsonantti: رأس ra’s (tiet. ra’s), عائشة A’iša (tiet. ‘Ā’iša), فؤاد Fu’ad (tiet. Fu’ād). Tieteellisessä transkriptiossa äänteet eroavat heittomerkin suunnalla: ع:n merkki ‘ kaareutuu vasemmalle (ns. ylösalainen puolilainausmerkki) ja ء:n merkki ’ oikealle.
Vokaalien merkitsemisessä käytetään laajalti hyväksyttyä tapaa, jonka mukaan فتحة on aina a, كسرة i ja ضمة u. Vastaavat pitkät vokaalit ovat tieteellisessä transkriptiossa ā, ī ja ū, mutta yleiskielisessä tekstissä lyhyiden vokaalien tavoin a, i ja u. E:tä ja o:ta ei pidä transkriptioissa käyttää lainkaan.
Pitkät konsonantit merkitään kahdentamalla ensimmäinen tai ainoa äännettä kuvaava merkki. حسن on siis Hasan (tiet. Ḥasan), حسّان taas Hassan (tiet. Ḥassān). Rukouskutsun esittävää henkilöä tarkoittava sana مؤذن transkriboitaisiin mu’addhin (tiet. mu’addhin).
Nisba-adjektiivessa yms. esiintyvä vokaalin ja samanpaikkaisen konsonantin äänneyhdistelmä tulkitaan pitkäkonsonanttiseksi iyy:ksi, ei pitkävokaaliseksi īy:ksi: العربية al-arabiyya (tiet. al-‘arabiyya). Vastaavasti heikkojuurisilla verbeillä esiintyvä u:n ja w:n yhdistelmä tulkitaan uww:ksi eikä ūw:ksi: مدعوين mad’uwwin (tiet. mad‘uwwīn). Mikäli nisba-päätteen perään ei merkitä sijamuotovokaalia, monikko-, duaali- tai feminiinipäätettä, merkitään sananloppu kuitenkin pitkävokaaliseksi ilman yksinkertaista tai kahdennettua konsonanttia: لبناني lubnani (tiet. lubnānī).
Ta’ marbuta (التاء المربوطة) merkitään yleiskielisessä transkriptiossa t:llä ainoastaan liittomuodoissa (الإضافة), esim. همزة الوصل hamzat al-wasl (tiet. hamzatu l-waṣl). Muuten se jätetään kokonaan merkitsemättä: فاطمة Fatima (tiet. Fāṭima). Tieteellisessä transkriptiossa käytetään sitä merkitsemistapaa, jota kukin tilanne edellyttää oikeaoppiselta lausumiselta (yleensä t, ilmauksen lopussa usein ei mitään, erittäin harvoin h).
Erikoistapauksena ta’ marbuta kirjoitetaan tavallisesti t:nä sanoissa, joissa sitä edeltää pitkä ā-vokaali, esim. حياة hayat (tiet. ḥayāt), صلاة salat (tiet. ṣalāt).
Alif maqsura (الألف المقصورة) merkitään samoin kuin samaa äännettä kuvaava pitkän vokaalin merkki alif: موسى Musa (tiet. Mūsā).
Yleiskielisessä transkriptiossa sekä hamza että ain jätetään merkitsemättä sanan alussa: علي Ali, أمير Amir. Kaikissa muissa asemissa ne merkitään: سعاد Su’ad, رئيس ra’is, نعنع na’na’, لؤلؤ lu’lu’. Tieteellisessä transkriptiossa ain merkitään myös sanan alkuun mutta hamzaa ei: ‘Alī, Amīr, Su‘ād, ra’īs, na‘na‘, lu’lu’.
Egyptiläisiä henkilöitä tai ilmiöitä käsiteltäessä ج-kirjain transkriboidaan j:n sijasta g:llä sanan egyptiläisen lausumisen osoittamiseksi. Syyrialainen جمال on siis Jamal (tiet. Jamāl), kun taas hänen egyptiläinen kaimansa on Gamal (tiet. Gamāl).
Arabian murteissa esiintyy lukuisia emfaattisia konsonantteja, joille ei ole omaa kirjainta arabian aakkostossa (mm. ṛ, ḷ, ṃ, ḅ). Puhekieliä kuvattaessa näiden konsonanttien emfaattisuus on tietysti hyvä merkitä. Arabian kirjakielen kohdalla tätä ei kuitenkaan liene syytä tehdä, vaikka esim. الله-sanan l:n on jo keskiajan kielioppikuvauksissa huomattu olevan emfaattinen. Aivan erityistapausta lukuun ottamatta sana tulisi siis tieteellisessäkin transkriptiossa merkitä Allāh eikä Aḷḷāh.
Arabian kielen varsinaiset diftongit أو ja أي merkitään ensisijaisesti suomalaisittain au ja ai niin yleiskielisessä kuin tieteellisessäkin transkriptiossa: كوكب kaukab, أيمن Aiman. Aw:n ja ay:n käyttö varataan niihin tilanteisiin, joissa konsonantti seuraa pitkää vokaalia, siis واو waw (tiet. wāw), زاي zay (tiet. zāy). Samoin aw- ja ay-merkintöjä käytetään, kun vokaalia seuraava konsonantti on kahdentunut: طيب tayyib (tiet. ṭayyib), أول awwal (tiet. awwal). Muutamien verbien passiivimuodoissa esiintyvä harvinainen diftongi merkitään samoin ui eikä uy: سُيطر suitira (tiet. suiṭira).
Arabian kielen määräinen artikkeli ال transkriboidaan aina al seuraavasta konsonantista riippumatta (tieteellisessä transkriptiossa sidevokaali voi kuitenkin muuttaa alkuvokaalin joksikin muuksi, ks. alla). Sen ja pääsanan väliin merkitään yhdysmerkki. Vaikka الشيخ siis lausutaankin aš-Šaikh, se on kirjoitettava alkuperäisen kirjoitusasun mukaiseen muotoon al-Šaikh. Määräistä artikkelia ei pidä aloittaa isolla alkukirjaimella muutoin kuin lauseen alussa. Erisnimen osana pääsana sen sijaan alkaa isolla alkukirjaimella. Pääsanan alkuinen hamza jätetään artikkelin jälkeenkin merkitsemättä samoin kuin yleiskielisessä tekstissä myös ain: الأمين al-Amin (tiet. al-Amin), العربي al-Arabi (tiet. al-‘Arabī). Määräinen artikkeli merkitään yleisesti ottaen kaikkiin niihin nimiin, joissa se näkyy arabialaisessa asussakin. Jumalan nimen الله Allah (tiet. Allāh) alussa ei katsota olevan artikkelia.
Sanavälit merkitään transkriptiossa samoihin paikkoihin kuin modernissa arabiankielisessä tekstissä muutenkin. Sanoihin kirjoituksessa liittyvät prepositiot, konjunktiot ja muut etuliitteet kirjoitetaan yhdysmerkin avulla yhteen pääsanansa kanssa. Tämän periaatteen mukaan kirjoitetaan siis لتكن li-takun (tiet. li-takun), فذهب fa-dhahaba (tiet. fa-dhahaba), وابني wa-bni (tiet. wa-bnī). Jos kahdella peräkkäisellä etuliitteellä on yhteensä vain yksi vokaali, merkitään nämä yhdeksi yhdistelmämuodoksi. Näissäkin muodoissa määräisen artikkelin konsonantti merkitään aina l:llä: للرجل lil-rajul (tiet. lil-rajul), فليأخذ fal-ya’khudh (tiet. fal-ya’khudh). Muutoin monien etuliitteiden väliinkin tulee viiva: فبرأيي fa-bi-ra’yi (tiet. fa-bi-ra’yī).
Yleiskielisessä transkriptiossa pyritään välttämään niitä sananloppuisia sijamuotovokaaleja, jotka eivät näy vokalisoimattomassa kirjoituksessa mitenkään. Persoonapronominien ja -päätteiden sekä verbimuotojen vokaalit kuitenkin kirjoitetaan myös sanan lopussa. Vaikka sanan alussa esiintyisi همزة الوصل, kirjoitetaan sana lauseen keskelläkin vokaalialkuisena. Näin määräisen artikkelin alkuvokaalina on aina a ja muissa tapauksissa yleensä i. Näin siis transkriboidaan تقابل الرجل المشهور مع ابنه Taqabala al-rajul al-mašhur ma’a ibnihi. Samoin monikkopäätteet ون ja ين sekä duaalipäätteet ان ja ين merkitään ilman viimeistä vokaalia: أمريكيون amrikiyyun, سوريين suriyyin, اثنان ithnan, غرفتين ghurfatain. Epämääräisessä muodossa oleva akkusatiivipääte yleensä transkriboidaan: مرحبا marhaban.
Tieteellisessä transkriptiossa kirjoitetaan näkyviin kaikki asiaankuuluvat sijamuoto- ja sidevokaalit. Yksittäisiä sanoja transkriboidessa sekä lauseiden lopussa sijamuotovokaalin pois jättäminen on mahdollista. Mikäli sidevokaalien käytön seurauksena jokin sana alkaisi kahdella konsonantilla, sidotaan se edelliseen sanaan viivan avulla: تقابل الرجل المشهور مع ابنه Taqābala-l-rajulu-l-mašhūru ma‘a-bnihi.
Mikäli henkilönnimenä on monesta sanasta koostuva liittomuotorakenne (الإضافة), kirjoitetaan yleiskielisessä transkriptiossa sen kaikki sanat yhteen ilman yhdysmerkkiä, jotta lukija näkisi, että kyseessä on todellakin vain yksi nimi. Määräisen artikkelin merkkinä säilyy tällöinkin l todellisesta lausumisesta riippumatta. Sidevokaalina taas käytetään nominatiivipäätettä u, mikäli sanan lauseasema ei vaadi jotakin toista sijamuotoa (esim. عبد القادر Abdulqadirin poika voi olla nimeltään محمود بن عبد القادر Mahmud ibn Abdilqadir). Mikäli jokin liittomuodon keskellä oleva sana alkaa hamzalla tai ainilla, jätetään se luettavuuden nimissä merkitsemättä. Kirjoitetaan siis عبد الله Abdullah, عبد الناصر Abdulnasir, عبد العزيز Abdulaziz, سيف الدين Saifuldin jne. Tästä säännöstä jätetään kuitenkin ulkopuolelle أبو- ja أم-alkuiset nimet kuten أبو طالب Abu Talib ja أم كلثوم Umm Kulthum.
Koska arabian kirjoituksessa ei erotella isoja ja pieniä kirjaimia, on niiden käyttö transkriptioissa ratkaistava erikseen. Yleisesti ottaen isoja kirjaimia käytetään Wikipediassa suomen kielen normaalien kirjoitussääntöjen mukaan. Levyjen, laulujen, kirjojen yms. nimenä oleviin fraaseihin kirjoitetaan oletusarvoisesti vain ensimmäinen sana isolla: ألف ليلة وليلة Alf layla wa-layla (tiet. Alfu laylatan wa-layla tai Alfu laylatan wa-laylatun). Henkilönnimissä isolla kirjoitetaan kaikki sanat paitsi بن ibn (ei siis bin!) ja بنت bint sekä niiden mahdolliset murteelliset vastineet ja määräinen artikkeli ال al. أبو Abu (tiet. Abū) ja أم Umm (tiet. Umm) kirjoitetaan isolla kirjaimella muiden sanojen tavoin. Ainilla alkavien sanojen ensimmäinen vokaali kirjoitetaan myös isolla, koska ainin merkkinä olevalla puolilainausmerkillä ei ole versaalimuotoa erikseen. Näin kirjoitettaisiin siis أبو موسى محمد بن فريد Abu Musa Muhammad ibn Farid (ilman sijamuotovokaaleja tiet. Abū Mūsā Muḥammad ibn Farīd).