Postimpressionismi

Tässä artikkelissa puhumme Postimpressionismi:stä, aiheesta, joka epäilemättä kuulostaa monille tutulta. Ajan myötä Postimpressionismi on saavuttanut merkittävän merkityksen eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Se on aihe, joka on herättänyt keskustelua ja kiistaa ja joka on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaan. Tässä artikkelissa tutkimme Postimpressionismi:n eri puolia sen alkuperästä sen vaikutukseen nykymaailmaan. Olipa Postimpressionismi tuttu tai tutkit tätä aihetta ensimmäistä kertaa, tämä artikkeli antaa sinulle laajan ja yksityiskohtaisen yleiskatsauksen sen tärkeyden ja merkityksen ymmärtämiseksi tänään.

Georges Seurat, Eräs sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatte saarella, 1884.

Postimpressionismi eli jälki-impressionismi on maalaustaiteen suuntaus, joka ajoitetaan suurin piirtein vuosiin 1886–1905. Sille on ominaista tunnetilojen kuvaaminen ja symbolismi sekä impressionistien luonnollisen valon ja värin kuvauksesta luopuminen.

Historia ja tyylipiirteet

Jälki-impressionismin tausta on impressionismissa. Suuntauksen synty ajoitetaan vuoteen 1886, jolloin oli järjestetty viimeinen impressionistien yhteinen ryhmänäyttely Pariisissa. Nimitystä ”jälki-impressionismi” (engl. post-impressionism) alkoi ensimmäisenä käyttää englantilainen taidekriitikko ja taidemaalari Roger Fry vuonna 1910, kun hän oli järjestämässä Manet’n ja jälki-impressionistien näyttelyä Lontoossa. Tuolloin tärkeimmät jälki-impressionistiksi kutsutut taiteilijat olivat jo kuolleet.

Jälki-impressionstit työskentelivät usein toisistaan erillään eivätkä itse katsoneet kuuluneensa mihinkään yhteiseen liikkeeseen. Suuntaukseen yhdistetään ennen kaikkea Paul Cézanne, Paul Gauguin, Vincent van Gogh ja Georges Seurat. Heidän tyyleillään on yhteisiä piirteitä, mutta he kehittivät kukin oman tyylinsä. Jälki-impressionistit kuvasivat omia tunnepitoisia ja psykologisia reaktioitaan maailmaa kohtaan rohkein värein ja kuvin, jotka olivat ekspressiivisiä ja usein symbolisia. Vaikka jälki-impressionistien tausta oli impressionismissa, heille ei enää riittänyt se, että taide kuvasi etupäässä näkyviä ilmiöitä, vaan he pyrkivät kuvaamaan merkityksiä pintaa syvemmältä.

Georges Seurat analysoi optisia- ja väriteorioita ja maalasi pointillistisesti pienillä täplillä. Seurat’n tyyli nimettiin uusimpressionismiksi eli neoimpressionismiksi. Seurat’n piiriin kuuluivat myös muun muassa Paul Signac, Maximilien Luce ja Henri-Edmond Cross.

Paul Gauguin korvasi impressionistien väriopin ja kuvituksen tasaisilla väripinnoilla ja selkeästi rajatuilla muodoilla. Hän kuvasi eksoottisia kohteita ja käytti yksityistä ja uskonnollista symboliikkaa.

Vincent van Gogh etsi taiteessaan henkilökohtaista ilmaisua. Arlesissa maalatessaan hänen nopea, paksuja ja kirkkaita värejä käyttänyt tyylinsä ennakoi ekspressionismia.

Suomessa

Useat suomalaiset taiteilijat, kuten Albert Edelfelt tai Pekka Halonen, kokeilivat jälki-impressionismia tai "ranskalaista palettia", kuten puhtaiden värien käyttöä kutsuttiin. Ainoa Suomessa vaikuttanut taidemaalari, jonka taidemaalarin ura perustui jälki-impressionismiin, on belgialais-englantilainen A. W. Finch.

Tunnettuja postimpressionisteja

Esimerkkejä

Lähteet

  1. a b c d Post-Impressionism The Museum of Modern Art. Viitattu 18.3.2020.
  2. a b Post-impressionism Tate. Viitattu 18.3.2020.
  3. a b c d e James Voorhies: Post-Impressionism 2004. The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 18.3.2020.
  4. Postimpressionism National Gallery of Art. Viitattu 18.3.2020.

Aiheesta muualla