Säätyvaltiopäivät 1899:n maailmassa on vuosien varrella tapahtunut lukemattomia merkittäviä kehityskulkuja ja muutoksia. Perustamisestaan lähtien Säätyvaltiopäivät 1899 on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja kiinnostuksen kohteiden huomion ja kiinnostuksen. Säätyvaltiopäivät 1899:een liittyvät tutkimukset ja löydöt ovat olleet kiehtovan ja keskustelun lähde, ja niillä on edelleen merkittävä vaikutus maailmaan nykyään. Yhteiskunnan kehittyessä muuttuu Säätyvaltiopäivät 1899:n rooli ja merkitys, joten se on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen aihe, jota on tutkittava ja ymmärrettävä perusteellisesti. Tässä artikkelissa tutkimme Säätyvaltiopäivät 1899:n merkitystä ja kehitystä sekä sen merkitystä ja vaikutusta nykyään.
Suomen suuriruhtinaskunnan ylimääräiset valtiopäivät 1899 | |
---|---|
Kesto | 19.1.1899–30.5.1899 |
Aatelissääty | Samuel Werner von Troil, Ritarihuone |
Pappissääty | Gustaf Johansson, Säätytalo |
Porvarissääty | Anders Joachim Kurtén, Säätytalo |
Talonpoikaissääty | Kaarle Wärri, Säätytalo |
Säätyvaltiopäivät 1899 olivat ylimääräiset Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät. Ne kutsuttiin koolle Suomen yleisen asevelvollisuuden laajentamiseksi koskemaan koko Venäjän keisarikuntaa siten, että suomalaisten, joiden asevelvollisuus koko väestöön nähden oli suppeampi kuin Venäjän keisarikunnassa keskimäärin, olisi ollut välttämätöntä palvella Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan sijaan Venäjän keisarikunnan armeijassa. Tällöin asevelvollisuus ei olisi enää koskenut pääasiassa Suomen suuriruhtinaskunnan aluetta sen puolustamiseksi, vaan mahdollisesti myös kaikkia muita Venäjän keisarikunnan alueita ja kaikkia sen käymiä sotia.
Säädyt eivät kuitenkaan taipuneet asevelvollisuuden laajentamiseen. Mielenkiinnon Suomen suuriruhtinaskunnan alueellisesti rajoittuneen armeijan purkamiseksi ja suomalaisten kiinnittämiseksi yleisvenäläisiin joukkoihin oli synnyttänyt Saksan aloittaman laivastokilpailun uhka, mitä vastaan Venäjän vuonna 1898 nimitetty uusi sotaministeri Aleksei Kuropatkin oli ryhtynyt toimimaan. Hankkeeseen Suomen osalta liittyi myös Nikolai Bobrikovin nimittäminen Suomen kenraalikuvernööriksi. Ehdotus asevelvollisuuslaiksi venäläisten ehdottamassa muodossa kohtasi jyrkkää vastarintaa Suomessa.
Keisari Nikolai II kutsui 19. heinäkuuta 1898 annetulla käskyllä sotaministeri Aleksei Kuropatkinin pyynnöstä ylimääräiset valtiopäivät koolle tammikuun 19. päiväksi 1899.
Aatelissäädyn puhemies eli maamarsalkka oli Samuel Werner von Troil. Aatelissäädyn valtiopäiväedustajia olivat hän mukaan luettuna seuraavat henkilöt:
Arkkipiispan virka oli avoinna ja nimitys tehtiin vasta 5. maaliskuuta 1899. Siksi säädyn puhemieheksi oli nimitetty Savonlinnan hiippakunnan piispa Gustaf Johansson. Varapuhemies oli Porvoon hiippakunnan piispa Herman Råbergh. Kolmas valtiopäiville osallistunut piispa oli Kuopion hiippakunnan piispa Otto Immanuel Colliander. Pappissäädyn valtiopäivämiehet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:
Piispat:
Papiston edustajat:
Säädyssä oli puhemies ja 47 jäsentä. Maallikkojäsenten määrä oli lisääntynyt, koska arkkihiippakunnan papisto nyt valitsi toisenkin maallikon ja säätyyn tuli Savonlinnan hiippakunnan koulunopettajien kaksi edustajaa. Maallikkoja oli säädyssä yhteensä kolmetoista. Kaksi pitkäaikaista valtiopäivämiestä oli jäänyt pois, Alfred Kihlman ja Anders Oskar Törnudd, joka oli kuollut 1898. Kumpikin oli ollut pappissäädyn valtiopäivämies valtiopäiviltä 1872 alkaen eli jäsen kahdeksilla valtiopäivillä.
Porvarissäädyn puhemies oli Anders Joachim Kurtén ja sihteeri Axel Valdemar Lindberg. Säädyn jäsenet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:
Talonpoikaissäädyssä valtiopäiville osallistuivat, puhemies Kaarle Wärri mukaan luettuna, seuraavat edustajat, tulkkina Emil Almberg ja sihteerinä Viktor Emil Liljeblad:
Vuodesta 1878 voimassa olleen Suomen asevelvollisuuslain asetuksien mukaan Suomen armeijan tarkoitus oli Suomen puolustus, mutta maan ulkopuolelle sitä ei saanut viedä.
Armeijassa saivat palvella ainoastaan Suomen kansalaiset. Kaksi ylintä päällikköä, Suomen kenraalikuvernööri ja Venäjän sotaministeri, olivat säännöissä sallittu poikkeus.
Venäläisten ehdottama uusi asevelvollisuuslaki olisi alistanut Suomalaiset joukot kokonaan Venäjän sotilasviranomaisten alaisiksi, sekä olisi pidentänyt palvelusajan Venäjän sotaväen palvelusajan pituiseksi, eli viideksi vuodeksi. Upseereiksi suomalaisiin joukkoihin olisi voitu lain nojalla määrätä venäläisiä ja Suomen sotaväki olisi voitu sijoittaa myös rauhan aikana maan ulkopuolelle. Suomalaisia asevelvollisia olisi voitu komentaa venäläisiin joukkoihin ja venäläisiä suomalaisiin joukkoihin.
Ehdotus merkitsi Suomen erillisen sotaväen täydellistä lakkauttamista ja yhdistämistä Venäjän sotaväkeen sekä Suomen valtiopäivien päätösvallan riistämistä sotalaitosta koskevissa kysymyksissä.
Valtiopäivien avajaisissa 24. tammikuuta 1899 avajaispuheen piti kenraalikuvernööriksi nimitetty Nikolai Bobrikov. Hän sanoi: ”Erottomasti yhdistettynä Keisarikuntaan ja koko Venäjän valtakunnan suojan ja turvan alaisena Suomenmaa ei tarvitse Venäjän armeijasta erillään olevaa sotaväkeä. Asevelvollisuutta siellä koskeva laki on sen tähden saatettava yhdenmukaiseksi Keisarikunnassa voimassa olevan lain kanssa.”
Lakiehdotuksessa sanottiin muun muassa: ”Keisarillisen valtaistuimen ja Venäjän valtakunnan puolustaminen on jokaisen Venäjän alamaisen pyhä velvollisuus, ja on siis miespuolinen asujamisto suomenmaalaisissa lääneissä, samoin kuin Venäjän muissa kuvernementeissä, säätyyn katsomatta, asevelvollinen.”
Uusi asevelvollisuuslaki olisi lisännyt Suomen asevelvollisten määrää aikaisemmasta 5 600 miehestä 36 000 mieheen. Reservin määrä olisi noussut yli 90 000 mieheen. Lisäksi Suomi määrättiin maksamaan yhdeksän vuoden aikana 50 miljoonaa markkaa Venäjälle, koska Venäjällä oli yhä suhteellisesti suuremmat sotilasmenot.
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Sisältö perustuu yksinomaan aktivisti-lähteisiin, aikalaislähteet puuttuvat. |
Valtiopäivillä oli esillä vain neljä esitystä asevelvollisuusasiasta. Esitysten tehostamiseksi keisari Nikolai II antoi niiden kestäessä valtiopäivien painostamiseksi niistä riippumatta helmikuun manifestin 15. helmikuuta 1899.
Valtiopäivät käsittelivät näitä ehdotuksia kahdessa valiokunnassa, R. F. Hermansonin johtamassa lakivaliokunnassa ja Leo Mechelin johtamassa asevelvollisuusvaliokunnassa,
Valtiopäiville annettiin oikeus antaa vain lausunto esitetystä asevelvollisuuslaista, mutta ei mahdollisuutta hylätä tai hyväksyä lakia.
Suomen senaatti oli antamassaan lausunnossa ehdottanut asevelvollisuuslakiesityksestä poistettavaksi ne kohdat, jotka törkeästi loukkasivat Suomen erikoisasemaa ja oikeutta.
Säädyt antoivat 27. toukokuuta keisarille myös oman ehdotuksensa asevelvollisuuslain muuttamiseksi, mutta Nikolai II ei hyväksynyt säätyjen eikä senaatin ehdotuksia, vaan jätti asian sotaministeri Kuropatkin johtaman komitean käsiteltäväksi. Komitea julkaisi 12. heinäkuuta 1901 keisarin vahvistaman uuden asevelvollisuuslain sekä armollisen julistuskirjan.
Valtiopäivillä 42 talonpoikaissäädyn edustajaa jätti senaatille kieltolakia valmistelevan juovutusjuomalainsäädäntöä koskevan anomuksen.
Säätyvaltiopäivien viralliset päättäjäiset pidettiin 30. toukokuuta 1899. Päättäjäispuheet pitivät aatelissäädyn puolesta maamarsalkka von Troil, pappissäädyn edustajana arkkipiispaksi nimitetty Johansson, porvarissäädyn edustajana puhemies Kurtén ja talonpoikaissäädyn edustajana puhemies Wärri.
|