Euroopan historia

Euroopan historia kattaa Euroopan esihistoriasta nykyaikaan. Euroopan nimi on mahdollisesti peräisin kreikkalaisesta mytologiasta, jossa ylijumala Zeus vietteli Europe-neidon.

Esihistoria

Pääartikkeli: Euroopan esihistoria

Euroopan esihistoriallisista kansoista ei tiedetä paljoakaan. Ranskalaisesta Lascaux’n luolasta on löydetty 20 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia, jotka esittävät ihmisiä ja riistaeläimiä. Joskus 6000-luvulta eaa. alkaen Eurooppaan saapui protoindoeurooppalaisia kivikautisia uudisasukkaita Keski-Aasiasta ja jättivät itsestään muistoksi suuria monumentteja kuten Englannin Stonehenge. Kivikautta seurasi Euroopassa ensin kuparikausi ja sitten pronssikausi, jonka myötä kaupankäynti vilkastui etenkin rannikoilla. Euroopan sisäosat olivat pitkään sankkojen metsien peittämiä ja vaikeakulkuisia. Keltit kansoittivat Eurooppaa 2000-luvulta eaa. alkaen. Pronssiajan lopulla Eurooppaan muutettiin Aasian aroilta ja Kaukasuksen yli. Kulttuurisia vaikutteita saatiin paljon Lähi-idästä, kuten maanviljely ja kirjoitus.

Antiikki

Pääartikkeli: Antiikki

Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, noin 800 eaa.–500 jaa. Ajanjaksoa on pidetty merkittävänä koska on katsottu että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän kauttaan länsimaiseen kulttuuriin omaksuttuja. Myös latinalaiset aakkoset ovat antiikista. Foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi.

Antiikin Kreikka

Pääartikkeli: Antiikin Kreikka

Euroopan ensimmäiset korkeakulttuurit, minolainen ja mykeneläinen kulttuuri, syntyivät nykyisen Kreikan alueella. Antiikin Kreikan historia jaetaan yleensä arkaaiseen aikaan (noin 700–480 eaa.), klassiseen aikaan (480–330 eaa.) ja hellenistiseen aikaan (330–27 eaa.).

Antiikin Kreikan vahvimmat kaupunkivaltiot olivat Ateena ja Sparta. Kreikkalaiset perustivat runsaasti siirtokuntia Välimeren ja Mustanmeren rannikoille. Ateenassa kehitettiin maailman ensimmäinen demokratia. Kreikan kaupunkivaltiot kehittivät 500–300-luvuilla eaa. sivilisaation, jonka filosofisia ja taiteellisia saavutuksia pidetään edelleen arvossa.

Makedonialainen Aleksanteri Suuri löi persialaiset 330-luvulla eaa. ja perusti suuren mutta lyhytaikaisen valtakuntansa, joka hajosi osiin hänen kuoltuaan. Kreikkalaisten valloitukset jättivät Lähi-itään hellenistisen kulttuurin.

Rooman valtakunta

Pääartikkeli: Rooman valtakunta

Rooman valtakunta kasvoi Länsi-Italian Latiumiin perustetusta Rooman kaupungista, joka siirtyi vuonna 509 eaa. kuningasvallasta tasavallaksi. Rooman ensimmäinen keisari oli Augustus ensimmäisellä vuosisadalla eaa.

Vahvalla armeijallaan Rooma alisti ensin Italian ja sitten alueet Välimeren kaikilla rannikoilla Julius Caesarin ja muiden sotapäälliköiden johdolla. Rooman valtakunta hallitsi laajimmiltaan suurinta osaa Euroopasta. Rooma laajeni Keski- ja Länsi-Euroopassa kelttien alueille ja alisti keltit Irlantia ja Skotlantia lukuun ottamatta. Pohjoisessa Rooman valtakuntaa reunustivat germaaniheimot.

Roomalaiset kehittivät valloittamiaan alueita ja vetivät niihin muun muassa laajan tie- ja vesijohtoverkoston. Roomassa puhutusta latinasta syntyivät Euroopan nykyiset romaaniset kielet, kuten ranska ja espanja. Roomalaiseen lakiin perustuvat nykyiset Euroopan maiden lakijärjestelmät. Roomalainen taide, kirjallisuus ja arkkitehtuuri pohjautuivat pitkälti kreikkalaiseen taiteeseen.

Rooman valtakunta jakautui vuonna 395 kahtia Länsi-Roomaksi ja Itä-Roomaksi eli Bysantin valtakunnaksi. Länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Itä-Rooma jatkoi toimintaansa Konstantinopolin turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Keskiaika

Pääartikkeli: Keskiaika

Keskiaika on Euroopan historian ajanjakso niin sanotun "vanhan ajan" ja "uuden ajan" välissä, noin 500-luvun alusta 1400-luvulle. Keskiaika jaetaan varhais-, sydän- ja myöhäiskeskiaikaan.

Varhaiskeskiaika

Läntinen Eurooppa pirstoutui 400-luvulla, kun kansainvaellukset hävittivät Länsi-Rooman. Vastaavasti Itä-Rooma säilyi vielä tuhannen vuoden ajan Bysantin valtakuntana.

Jo 300-luvulla kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan valtionuskonto. Keskiajalla se levisi vähitellen myös Euroopan keski- ja pohjoisosiin, jotka eivät olleet kuuluneet valtakuntaan.

Viikingit ja muut uudet kansat

Skandinaaviset viikingit purjehtivat 700-luvulta alkaen ryöstelemään Eurooppaa. He perustivat siirtokuntia Britteinsaarelle ja Ranskaan sekä idässä Novgorodiin ja Kiovaan, ja kävivät aina Välimerellä saakka. He myös asuttivat Islannin, minne he perustivat Euroopan vanhimman parlamentin, Alltingin. Ajan myötä viikingit sulautuivat paikallisiin väestöihin.

Madjaarit saapuivat Eurooppaan Uralilta 800-luvulta alkaen. Kun Saksan ensimmäinen johtaja Otto Suuri oli pysäyttänyt madjaarien levittäytymisen, he asettuivat Unkariin. Otto kruunattiin vuonna 962 Pyhäksi Rooman keisariksi. Normannien kuningas Vilhelm valloitti Englannin vuonna 1066.

Itä-Euroopassa Kiovan Rusin kuningas Vladimir Suuri hallitsi slaaveja Baltiasta Mustallemerelle. Hän omaksui valtakuntaansa itäisen ortodoksisuuden.

Frankkien valtakunta

Pääartikkeli: Frankkien valtakunta

Germaanikansoista frankit pyrkivät yhdessä Rooman piispan eli paavin kanssa uuteen Länsi-Euroopan yhdistämiseen. Paavi kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren keisariksi, Länsi-Rooman keisariperinteen jatkajaksi vuonna 800. Kaarle Suuren Aachenista käsin hallitsema valtakunta käsitti nykyisen Ranskan, osan nykyistä Saksaa Elbelle saakka, osan nykyisestä Italiasta ja Alankomaat. Frankkien valtakunnalla oli merkittävä vaikutus Euroopan kulttuurin yhtenäistäjänä, kuten feodalistisen järjestelmän levittäjänä, vaikka se ei käsittänytkään koko Eurooppaa. Frankkien pyrkimys rajata kristikunta vain sen läntiseen osaan oli ensimmäisiä vaiheita kehityksessä, joka johti idän ja lännen kirkkojen lopulliseen eroon 1000-luvulla. Frankkien valtakunta hajosi, mutta keisarin titteli jatkoi olemassaoloaan siirtyen Saksan kuninkaalle vuonna 962. Keisarin ja paavin suhde, jossa molemmat olivat tavallaan läntisen kristikunnan hallitsijoita, oli ongelmallinen ja johti skismoihin, kuten investituurariitaan, ja 1000-luvulta alkaen kolmanneksi osapuoleksi valtakamppailuun tulivat nk. territoriaalivaltiot, joista uudella ajalla alkoi muodostua nykyisiä Euroopan kansallisvaltioita.

Bysantti, ristiretket ja reconquista

Pääartikkeli: Bysantin valtakunta

Bysantti pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Bysantin kulta-aikaa olivat 800–1000-luvut. Bysantti valtasi maita takaisin Balkanilla makedonialaisen dynastian aikana, jotka slaavit olivat ennen valloittaneet. Etelä-Italia valloitettiin myös. Keisari Johannes I Tzimiskes ulotti taistelut Jerusalemiin asti. Vuonna 1014 keisari Basileios II kukisti Bulgarian.

Paavi kutsui vuonna 1095 koko kristikunnan ristiretkille. Seuraavina vuosisatoina Euroopasta lähti useita armeijoita Lähi-itään suojelemaan Bysanttia sekä vapauttamaan pyhää maata valloittajilta, jotka olivat estäneet pyhiinvaellukset sinne.

1400-luvulla osmanit valtasivat melkein koko Bysantin valtakunnan lukuun ottamatta Konstantinopolia ja muutamaa muuta kaupunkia. Vuonna 1453 osmanien sulttaani Mehmed II valloitti Konstantinopolin ja Bysantin valtakunta kukistui.

Espanja oli ollut muslimivallan alla vuosisatojen ajan, kunnes Kastilia ja Aragonia palauttivat niemimaan kristittyjen haltuun valloitettuaan Granadan 1492.

Uusi aika

Renessanssi

Pääartikkeli: Renessanssi

Renessanssi oli Italiassa noin vuonna 1450 alkanut taide-, kulttuuri- ja aatehistoriallinen murrosaika, joka lopetti keskiajan ja antoi Euroopalle uuden esteettisen ja älyllisen suunnan. Runoilijat, taidemaalarit ja kuvanveistäjät alkoivat ihailla antiikin Kreikan ja Rooman taidetta ja ottaa sieltä vaikutteita. Yleisnero Leonardo da Vinci hallitsi sekä taiteen että tieteen. Italialaiset taidemesenaatit kuten Medicit tekivät Leonardon, Michelangelon ja muiden ajan taiteilijoiden mestariteokset mahdolliseksi. Tutkijat toivat klassiset humanistiset tekstit nykypäivään ja alkoivat ajatella, että moraali kumpuaa ihmisten ajatuksista ja teoista eikä yliluonnollisesta, ja että ihmisellä on vapaa tahto. Matematiikka, tähtitiede ja maantiede alkoivat edistyä antiikin klassikoiden pohjalta. Nikolaus Kopernikus ehdotti, että Maa kiersikin Aurinkoa eikä toisinpäin. Johannes Gutenberg keksi kirjapainon, minkä ansiosta uusia ajatuksia voitiin alkaa levittää aiempaa helpommin ja laajemmin.

Löytöretket

Pääartikkeli: Löytöretket

Kartografian, navigoinnin ja laivanrakennustaidon kehityksen myötä eurooppalaiset alkoivat tehdä maailmankuvaansa avartavia löytöretkiä maitse ja meritse. Vuonna 1492 Kristoffer Kolumbus löysi uuden mantereen, Amerikan. Espanja ja Portugali alkoivat perustaa kauppa-asemia ja siirtomaita merten taakse, ja sopivat jakavansa maapallon keskenään.

Uskonpuhdistus ja sodat

Pääartikkeli: Uskonpuhdistus

Borgiat ottivat Roomassa paavinistuimen haltuunsa, ja kirkko käynnisti inkvisition harhaoppisuutta vastaan. Saksalainen Martti Luther aloitti 1510-luvulla uskonpuhdistuksen, jonka seurauksena omakohtaista jumalasuhdetta korostanut pohjoiseurooppalainen protestanttinen kirkko erosi katolisesta kirkosta.

Euroopan kuningashuoneiden sekä protestanttien ja katolisten väliset ristiriidat johtivat vuosina 1560–1660 uskonsotiin, kuten Ranskan uskonsodat 1562–1598 ja kolmikymmenvuotinen sota 1618–1648. Englannissa käytiin 1642–1651 parlamentaristien ja rojalistien välinen sisällissota, jonka päättymistä seurasi lyhytikäinen tasavallan aika.

Valistus

Pääartikkeli: Valistus

Valistus oli 1700-luvun eurooppalainen älyllinen liike, joka korosti sivistystä, järjenmukaisuutta ja yksilönvapautta. Valistusaate pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla.

Valistusaate kehittyi ranskalaisten, brittiläisten ja saksalaisten filosofien kynästä. Pian ajatukset levisivät koko Eurooppaan. Valistusaate vaikutti taustalla, kun Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi vuonna 1776. Ajatukset uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta saivat kirjallisen muodon. Vuonna 1789 puhkesi Ranskassa suuri vallankumous. Tämän seurauksena muualla Euroopassa aloitettiin vapaaehtoisesti yhteiskunnallisia uudistuksia, jotteivät vallankumoukset leviäisi lisää.

Vallankumoukset, nationalismi ja kolonialismi

Ranskan suurta vallankumousta seurasi 1800-luvun alussa Napoleonin valtakausi ja Napoleonin sodat 1803–1815.

1800-luvulla nationalismi nousi merkittävään asemaan ja työväenliike levisi Britanniasta yli Euroopan. Nämä johtivat paikoin vallankumouksiin ja sisällissotiin. Monet valtiot itsenäistyivät ja toisaalta pienet ruhtinaskunnat liittyivät yhteen suuremmiksi kansallisvaltioksi. Samoihin aikoihin muiden vapautusliikkeiden kanssa muodostui naisasialiike, joka tavoitteli naisten taloudellista itsenäisyyttä ja äänestysoikeutta. Naisetkin itsenäistyivät ja heidän painoarvonsa yhteiskunnassa kasvoi.

Demokratia valtasi alaa Euroopassa leviten lännestä itään sekä pohjoisesta etelään ja yksinvaltiaat monarkit joutuivat siirtymään sivuun. Eurooppalaista valtaa ja ajatusmaailmaa pyrittiin levittämään siirtomaihin eivätkä seuraukset aina olleet sopuisia. Siirtolaisia virtasi erityisesti Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, erityisesti vaikeina aikoina.

Teollinen vallankumous

Pääartikkeli: Teollinen vallankumous

Teollisen vallankumouksen katsotaan lähteneen liikkeelle jo 1700-luvun lopulla Englannissa tehdyistä uusista höyryllä toimivista keksinnöistä, mutta varsinainen teollinen vallankumous alkoi 1800-luvun puolella kun mm. höyrykäyttöiset kutomakoneet tulivat tehtaisiin, ja maatalouteen saatiin mukaan höyryllä toimivia työkoneita.

Maaseudun ja tehtaiden teollistumisen myötä väkeä alkoi muuttaa maalta kaupunkeihin työn perässä. Kaupunkeihin syntyi tehdastyöntekijöiden asuttamia ahtaasti asuttuja parakkeja, ja asuntoja jotka usein olivat tehtaiden läheisyydessä. Kaupunkien väkiluvun kasvu sai myös aikaan palveluammattien synnyn tavallisten käsityöammattien rinnalle.

Kaupungit olivat tiheään asuttuja, ja tappavat kulkutaudit olivat yleisiä Euroopan suurkaupungeissa. Tehtaiden työskentelyolosuhteet eivät myöskään olleet hyväksi terveydelle, koska useimmat työskentelivät noen, pölyn ja kostean ilman seassa.

Ensimmäinen maailmansota

Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota

Jännitteet Euroopassa kasvoivat 1900-luvun alussa. Keskenään liittoutuneita olivat keskusvallat Saksa ja Itävalta, ja ympärysvallat Ranska ja Venäjä. Venäjällä esiintyi tyytymättömyyttä keisarinvaltaa kohtaan, ja Euroopan suurvallat varustautuivat sotaan. Osmanien hallitsemalla Balkanilla puhkesi kapinoita, turkkilaiset ajettiin takaisin etelään, ja Serbia löi Bulgarian ja liittoutui Venäjän kanssa. Kun Itävallan arkkiherttua Frans Ferdinand murhattiin Sarajevossa 1914, Itävalta julisti sodan Serbialle. Tästä seurasi sarja muitakin sodanjulistuksia, ja Eurooppa syöksyi ensimmäiseen maailmansotaan. Britannia ja Yhdysvallat liittyivät sotaan ympärysvaltojen puolelle. Aluksi Saksa menestyi hyvin, mutta sitten länsirintama jumittui miljoonia uhreja vaatineeseen asemasotaan Ranskan ja Saksan rajalla. Vallankumousvuonna 1917 Venäjän keisarivalta kukistui, ja valtaan nousivat bolševikit. Tätä seurasi pitkä sisällissota. Maailmansota päättyi lopulta Saksan ja Itävallan tappioon 1918, ja Itävalta-Unkarin valtakunta hajosi moneen pikkuvaltioon. Venäjän tapahtumien seurauksena myös Suomi sai itsenäisyytensä 1917.

Toinen maailmansota

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin Kansainliitto, jonka tavoitteena oli uuden suursodan estäminen. Euroopassa nousi kuitenkin valtaan autoritaarisia hallintoja, kuten Stalinin kommunistinen Neuvostoliitto, Mussolinin fasistinen Italia ja Hitlerin kansallissosialistinen Saksa. Italian kanssa liittoutunut, ankarasta Versaillesin rauhansopimuksesta katkeroitunut Saksa aloitti asevarustelun 1930-luvulla ja alkoi laajentaa alueitaan itään ja länteen. Saksan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan. Kymmeniä miljoonia uhreja vaatineen maailmansodan hävisivät akselivallat Saksa ja Italia.

Sodan jälkeen

Toisen maailmansodan seurauksena Neuvostoliitosta oli tullut toinen supervalta Yhdysvaltain rinnalle. Eurooppa oli jakaantunut kahteen blokkiin, joita erotti ”rautaesirippu”. Sodan hävinnyt Saksa jaettiin Länsi-Saksaan ja Itä-Saksaan. Yhdysvaltain johtaman lännen ja Neuvostoliiton johtaman idän välillä alkoi ”kylmä sota”, joka kesti aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.

Samalla kun Neuvostoliitosta oli tullut suuri imperiumi, Britannia ja muut siirtomaavallat alkoivat luopua merentakaisista siirtomaistaan. Samalla Länsi-Eurooppa alkoi yhdentyä. Vuonna 1957 perustettiin Euroopan talousyhteisö ja vuonna 1960 Euroopan vapaakauppajärjestö. Monet Länsi-Euroopan maat liittyivät vuonna 1949 perustettuun puolustusliitto Natoon, ja Itä-Euroopan maat muodostivat Varsovan liiton.

Kylmän sodan loppu ja Euroopan yhdentyminen

Idän ja lännen vastakkainasettelu purkautui Neuvostoliiton hajotessa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Saksa yhdistyi vuonna 1990 ja Euroopan unioni (EU) sai nykyisen muotonsa ja laajeni. Balkanilla tapahtui samalla Jugoslavian hajoamissotia. Toisaalta samaan aikaan myös monet entisen itäblokin maat demokratisoituivat, ja monet niistä liittyivät vuodesta 1999 alkaen Natoon ja vuodesta 2004 alkaen Euroopan unioniin. Euroopan yhdentymisen huipentuma koettiin vuonna 2002, kun 15 valtiota otti käyttöönsä euron virallisena valuuttanaan.

2010-luvulla EU:ta vaivasi velkakriisi, ja vuonna 2020 Iso-Britannia erosi EU:sta kansanäänestyksen seurauksena. Lisää jännitteitä maanosaan on tuonut vuonna 2014 Itä-Ukrainan sotana alkunsa saanut Venäjän–Ukrainan sota, joka kärjistyi jyrkästi vuonna 2022 Venäjän aloitettua hyökkäyksen Ukrainaan.

Katso myös

Maailmanhistoria

Lähteet

Jenkins, Simon: A Short History of Europe. Public Affairs, 2019. ISBN 978-1-5417-8853-4.
Parker, Geoffrey (toim.): Elävä maailmanhistoria. (alkuteos The Times Compact History of the World: World History Brought to Life, 2005). Suomentanut Raudaskoski, Seppo & Rekiaro, Ilkka. Otava, 2006. ISBN 951-1-20444-0.
Zetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen. 8 p.. WSOY, 2002. ISBN 951-0-15101-7.

Viitteet

↑ Jenkins 2019, luku ”1. Aegean Dawn–The Glory of Greece 2500–300 BC.”
↑ Parker 2011, s. 122.
↑ Parker 2011, s. 119.
↑ Parker 2011, s. 118.
↑ Parker 2011, s. 123.
↑ Parker 2011, s. 124–127.
↑ ^a ^b ^c Jenkins 2019, luku ”2. The Ascendancy of Rome 500 BC–AD 300.”
↑ Parker 2011, s. 142.
↑ Zetterberg, s. 1075.
↑ ^a ^b ^c Jenkins 2019, luku ”5. The New Europeans 840–1100.”
↑ Mikkeli, Heikki: Euroopan idea. Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. Suomen Historiallinen Seura, 1994.
↑ Jenkins 2019, luku ”6. The Church Militant 1100–1215.”
↑ ^a ^b ^c ^d Jenkins 2019, luku ”9. Renaissance and Reformation 1450–1525.”
↑ Jenkins 2019, luku ”11. Wars of Religion 1560–1660.”
↑ Jenkins 2019, luku ”19. The War to End War 1900–1918.”
↑ Jenkins 2019, luku ”20. The Years in Between 1918–1939.”
↑ ^a ^b Jenkins 2019, luku ”22. Cold War Continent 1945–1989.”

Kirjallisuutta

Alnæs, Karsten: Euroopan historia. Herääminen: 1300–1600. (Historien om Europa: Oppvåkning, 2003.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-19405-4.
Alnæs, Karsten: Euroopan historia. Kiihkon aika: 1600–1800. (Historien om Europa 1600–1800: Besettelse, 2004.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-20161-1.
Alnæs, Karsten: Euroopan historia. Ihanteiden nousu: 1800–1900. (Historien om Europa 1800–1900: Oppbrud, 2005.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20162-X.
Alnæs, Karsten: Euroopan historia. Pimeyden aika: 1900–1945. (Historien om Europa 1900–1945: Mørkets tid, 2006.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22186-9.
Autio, Juha-Pekka: Eurooppalaisen kulttuurin muotoutuminen: Kirkollisesta ykseydestä vallan tasapainoon. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 19. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, 1994. ISBN 951-29-0187-0.
Mikkeli, Heikki: Euroopan idea: Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994 (3. painos 1999). ISBN 951-710-000-0.
Utrio, Kaari: Perhekirja: Eurooppalaisen perheen historia. Helsinki: Somero: Tammi: Amanita, 2001 (1. painos 1998). ISBN 951-31-2285-9.
Zetterberg, Seppo (päätoim.): Euroopan historia. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18742-9.
Tuomas Heikkilä, Marjo Kaartinen, Taneli Kukkonen, Liisa Suvikumpu, Teija Tiilikainen (toim.): Euroopan historia 1–2. WSOY, 2012.

[jenkins-1-1] Jenkins 2019, luku ”1. Aegean Dawn–The Glory of Greece 2500–300 BC.”

[2] Parker 2011, s. 122.

[3] Parker 2011, s. 119.

[4] Parker 2011, s. 118.

[5] Parker 2011, s. 123.

[6] Parker 2011, s. 124–127.

[jenkins-2-7] Jenkins 2019, luku ”2. The Ascendancy of Rome 500 BC–AD 300.”

[8] Parker 2011, s. 142.

[9] Zetterberg, s. 1075.

[jenkins-5-10] Jenkins 2019, luku ”5. The New Europeans 840–1100.”

[Mikkeli-11] Mikkeli, Heikki: Euroopan idea. Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. Suomen Historiallinen Seura, 1994.

[jenkins-6-12] Jenkins 2019, luku ”6. The Church Militant 1100–1215.”

[jenkins-9-13] Jenkins 2019, luku ”9. Renaissance and Reformation 1450–1525.”

[jenkins-11-14] Jenkins 2019, luku ”11. Wars of Religion 1560–1660.”

[jenkins-19-15] Jenkins 2019, luku ”19. The War to End War 1900–1918.”

[jenkins-20-16] Jenkins 2019, luku ”20. The Years in Between 1918–1939.”

[jenkins-22-17] Jenkins 2019, luku ”22. Cold War Continent 1945–1989.”