Tervetuloa Sully Prudhomme:n artikkeliin, jossa tutkimme yksityiskohtaisesti kaikkia tähän päivään niin merkitykselliseen aiheeseen liittyviä näkökohtia. Tämän artikkelin aikana analysoimme erilaisia näkökulmia, viimeaikaisia tutkimuksia, tilastotietoja ja asiantuntijoiden lausuntoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään paremmin Sully Prudhomme:n merkitystä elämässämme. Tutkimme perusteellisesti Sully Prudhomme:n kaikkia ulottuvuuksia sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa tarjotaksemme lukijoillemme täydellisen ja yksityiskohtaisen kuvan tästä aiheesta. Riippumatta aiemman tietämyksesi tasosta Sully Prudhomme:stä, tämän artikkelin tarkoituksena on herättää kiinnostuksesi ja rikastuttaa ymmärrystäsi tästä tärkeästä aiheesta.
Sully Prudhomme | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. maaliskuuta 1839 |
Kuollut | 6. syyskuuta 1907 (68 vuotta) |
Kirjailija | |
Salanimi | Sully Prudhomme |
Nimikirjoitus |
|
Palkinnot | |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
René-François-Armand Prudhomme, kirjailijanimeltään Sully Prudhomme (16. maaliskuuta 1839 – 6. syyskuuta 1907) oli ranskalainen runoilija ja esseisti, joka sai ensimmäisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1901. Runoilijana Prudhomme pyrki luomaan modernin ajan tieteellistä runoutta.
Prudhomme syntyi Pariisissa ja menetti isänsä kaksivuotiaana. Koulussa häntä kiinnostivat klassinen kirjallisuus ja matematiikka. Hän harkitsi vähän aikaa dominikaaniveljestöön liittymistä. Lyseon jälkeen hän luki luonnontieteiden kandidaatiksi. Hän aloitti insinööriopinnot, mutta joutui keskeyttämään ne silmäsairauden takia ja siirtyi kirjallisuuden opiskelijaksi. Prudhomme oli Conference La Bruyère -opiskelijajärjestön jäsen. Opiskelutoverien rohkaisevat kommentit nuoruudentöistä rohkaisivat häntä jatkamaan runojen kirjoittamista. Jo esikoisteos Stances et Poèmes (1865) teki hänestä kuuluisan. Prudhomme oli Ranskan akatemian jäsen vuodesta 1881 kuolemaansa asti.
Prudhommen varhaiset teokset ovat lyyrisiä ja heijastelevat surumielistä maailmankuvaa, mutta myöhemmässä tuotannossa hän välttää henkilökohtaista otetta ”parnassolaisiksi” kutsutun ryhmän tapaan, joka kaihtoi romantiikan ylenpalttista tunteellisuutta.
Runot:
|
|